torstai 14. elokuuta 2008

HUH HUH!


Kotiopettajattaren kodissa huokaistaan keskellä kiireen ja touhun. Kuppi kuumaa kahvia ja hetki koneella on tänään luksusta. Ensimmäisinä koulupäivinä ovat korot kopsuneet ympäri koulun käytäviä ja istumahetkistä on voinut vain uneksia. Ensimmäisen luokan opettaja ei istu ennen joulua luokassa... Niukkuutta on jaettu rehtorin toimesta. Tänä vuonna ei ole varaa tukiopetukseen, vyötä kiristetään vuosi toisensa jälkeen. Äärimmäisen onnellinen olen kuitenkin mukavasta ja toimeliaasta luokka- avustajastani, joka kiiruhtaa avukseni muutamille tunneille viikossa. Hänestä on suuri apu!

Ilokseni huomasin, että opettajuus on todellakin jo selkäytimessä ja tunnit rullaavat tuttuun tapaan. Sisäänrakennettu 45 minuuttia vilahtaa silmänräpäyksessä ja päivät suorastaan juoksevat kilpaa kellon kanssa. Kunhan vain saamme tämän muuton alta pois niin saan keskittyä kaikessa rauhassa kullannuppujen kanssa puuhailuun!

Huomenna saamme avaimet uutukaiseen kotiimme. Etsimme kuumeisesti väliaikaisesti rivitalokolmiota ja varastotilaa tavaroillemme . Olo oli suorastaan epätoivoinen kunnes satuimme kuulemaan tyhjillään olevasta asunnosta huikaisevan kauniissa talossa keskellä puistoaluetta. Korkeista ikkunoista tulvii valoa suureen huoneistoon, jonka huonekorkeus on huikeat neljä metriä. En todellakaan voi uskoa todeksi, että saamme asustaa hetken tuollaisessa paikassa. Kuinka inspiroivaa....Nyt emme tarvitse varastotilaa ja minä saan jopa oman työhuoneen. Laitan teille joitain kuvia, kunhan pääsemme muutopuuhiin. Saimme jotain sellaista, mitä en voinut kuvitella villeimmissä unelmissanikaan! Tässä kodissa voimme todellakin RAUHASSA miettiä tulevaa...

Edessä on kiireiset viikot muutolaatikoiden kanssa, joten saattaa olla, että en ehdi kovinkaan usein luoksenne tänne blogien ihmeelliseen maailmaan. En kuitenkaan häviä täältä minnekään ja luen varmasti kaikki ihanat kommenttinne. Piipahtelen sitten vieraisilla kunhan saan elämämme tasoittumaan... Voikaa hyvin!

14 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Hei Magi, tsemppiä muuttopuuhiin - talo kuulostaa Unelmalta. Laitathan kuvia, kun olette muuttaneet.

Iloista viikonloppua!!

pioni kirjoitti...

Kuulostaa siltä että vuora-asuntonne on oikea unelma.

Taru kirjoitti...

Magi, niinhän se on - asioilla on tapana järjestyä. Ja joskus maailmanlopuksi luultu asia voi olla onnenpotku!

Työn - ja muuttoiloa monta sataa kiloa!

arleena kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin. Voimia muuttoon ja kiitäköön tavarat pikavauhti komeroiden uumeniin ja oikeaan järjestykseen.

Mari kirjoitti...

Kuulostaa hienolta uusi asuntonne, upea juttu:)

Mari

Mimmimamma kirjoitti...

Wautsi minkälaiseen asuntoon pääsette! Näinhän sen tosiaan kuului mennäkin,tuo ihana asunto odotteli teitä,ettekä muuhun joutuneet. ;)
Rauhallista sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

Marja Kristiina kirjoitti...

Onnea ihanasta tilapäiskodista ja voikaa tekin hyvin!

Hannis kirjoitti...

Ihanaa tulevaa työvuotta, vaikka nyt on jo ollutkin viikon verran tuota meneillään valmiiksi. Aivan ihanalta kuulostaa se uusi "varakoti". Miettimisaika kuulostaa mainiolta. Itse täällä yrittänyt epätoivoisesti saada taloa asuttavaan kuntoon tavarakaaoksesta johtuen..

Sirkka kirjoitti...

Voi Magi Onnen olet ansaninutkin, mikä tietenkin pitäisi olla itsestään selvää, että kaikilla meillä olis katto päämme päällä...vaan niin ei aina ole.
Päivänvalo pilkistää sisään...ihanaa.

Hallatar kirjoitti...

Mukavaa muuttoa ja jaksuja! =)

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Pitkästä aikaa täällä ja kauhistus ompas sinulle kaikkea tulvinut elämääsi!!!:) Taidat olla tai siis sinun täytyy olla oikea tehopakkaus kun kaiken tuon pyörität arjessa kotona ja vielä opettajan työssä joka vaatii niin paljon kaikkea organisointia ja suunnittelua!
Mutta se on kyllä valtavan hienoa että pääsette väliaikaisesti noin ihanalta kuulostavaan paikkaan(mahtaako sieltä edes malttaa lähteä jos siellä on ihan 4m korkeat huoneet ja kaikki täällä ihan omat talounelmat silmissä)
No tuosta on hyvä katsella uutta omaa asuntoa!:)

Me asuimme puolivuotta ihan hirveässä kerrostalossa ennen kuin löysimme tämän talon mikä vaikutti silloin unelmalta mutta nyt niin ahtaalta!
Iloista tiistaita

Mimmi kirjoitti...

Onnea uuteen kotiin!!
ja yrittäkää jaksaa muuttotouhuja.. :)
Voi hyvin!

jori kirjoitti...

Heipparallaa Magi pitkästä aikaa. Täällähän on tapahtunut vaikka sun mitä sitten viimeisen. Vai että muutto ja 4m korkeat huoneet - huhhuh - aivan mielettömältä kuulostaa. Tsemppiä muuttoon. Muutoissa on se ihanaa, että löytää piiiitkään kadoksissa olleita juttuja ja hukkaa taas jotain mitä saa etsiä vuosikausia.

magi kirjoitti...

kIITOS TEILLE IHANISTA KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA! KYLLÄ VÄSYTTÄÄ MUTTA URAKKA ON PIAN OHI JA ELÄMÄ ALKAA JÄLLEEN RULLATA....