Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjasto (kirjavinkit). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjasto (kirjavinkit). Näytä kaikki tekstit

torstai 17. tammikuuta 2008

HETKEN HELMIÄ

Ite on ihana, ite kiva on-kuuluu kaksivuotiaan sängystä päiväuniaikaan. Minua naurattaa. Ei ole ainakaan itsetunto hukassa. Lapset ovat niin liikuttavia kaikessa aitoudessaan. Tätä suomalaisille surullisen kuuluisaa itsetuntoasiaa jouduin pohdiskelemaan eilen korttiblogia rakentaessani. Tuntui niin tylsältä kirjoittaa kuvien yhteyteen, että niitä ei saa kopioida tai mitenkään muuten käyttää ilman lupaani. Emme tarvitsisi copyrighteja, jos kaikki ymmärtäisivät oman erityslaatuisuutensa ja antaisivat arvoa toisille.





Mitä se hyvä itsetunto sitten tarkoittaa? Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen Hyvä itsetunto-kirjassaan kuvaa hyväksi itsetunnoksi sitä, kuinka paljon hyviä ominaisuuksia itsessään näkee kuitenkin havaiten heikkoutensa ja pyrkien niistä eroon. Itsetunto on itseluottamusta ja itsensä arvostamista. Saan siis puolustautua, asettaa itselleni haasteita ja nauttia omista suorituksistani. Itsetuntoa on myös oman elämän näkeminen arvokkaana riippumatta siitä, mitä muut siitä ajattelevat. Kyse ei siis ole suorituksista ja aikaansaannoksista vaan tyytyväisyydestä itseen. Itsetunto on myös itsenäisyyttä oman elämän ratkaisuissa. Teenkö tämän asian siksi, että itse haluan vai "kuuluuko" tekemisissäni esim. äidin ääni. Hyvän itsetunnon omaava kestää pettymyksiä eikä koe epäonnistuessaan itseään huonoksi. Toisten arvostaminen on hyvän itsetunnon erinomainen mittari. Itsetunnoltaan vahva kykenee näkemään toisen osaamisen, antaa tälle tunnustusta ja arvoa. Toisen menestyminen ei ole itselle uhka, vaan siitä voi jopa iloita.





Katso siis rakas lukijani tänään peiliin ja sano itsellesi: Minä olen erityislaatuinen. Kukaan muu ei ole kuten minä. Olen arvokas ja tärkeä paikallani. Olen epäonnistunut monessa asiassa mutta annan sen itselleni anteeksi ja jatkan eteenpäin. Mielipiteeni ovat yhtä tärkeitä kuin muittenkin. Opettelen rakastamaan iseäni, jotta voisin rakastaa muitakin.

Sinulle "enkeli", joka vierailit eilen kodissani, haluan sanoa, että olen ylpeä sinusta. Sinä olet rohkea nuori nainen. Kasva rauhassa simpukankuorien suojassa ihanaksi helmeksi. Helmenkalastaja tulee varmasti ajallaan, poimii sinut ja myy kaiken, tämän kallisarvoisen helmen saadakseen.

Hali


KAHVIA, KEKSEJÄ JA KIRJOJA

Ihan ensin haluanKIITTÄÄ kannustavista kommenteista, joita olen saanut. Ihan teidän kommenttienne rohkaisemana istun tässä jälleen kirjoittamassa. Iloitsen uudesta harrastuksestani ja siitä, että vuosien jälkeen olen jälleen alkanut kirjoittaa. Taidot ovat päässeet vähän ruostumaan. Aivan ihanaa on ollut myös napsutella kuvia, sommitella ja zoomailla. Kovasti töitä olen myös tehnyt korttieni kanssa, jotta saisin ne esille ja pian...



Eilen illalla kipaisin kirja-aleen satojen muiden kirjoja rakastavien ihmisten kanssa ja löysin etsimäni. Makeita unelmia ja Paulo Coelhoa. Makeat unelmat vietteli minut välittömästi suloisilla kuvillaan. Kirjan sivuilta välittyi leppeä kesäpäivätunnelma. Vasta kotona tutustuin ohjeisiin tarkemmin, ja ilokseni huomasin ne yksinkertaisiksi sekä valmistustavoiltaan että raaka-aineiltaan. Ja ainakin isoäidin kolakeksit onnistuivat moitteettomasti.Saisiko olla kuppi kahvia, keksejä ja kauniita kuvia tällaisena sateisena ja synkkänä tammikuun päivänä?



(Kirjan sivuilta saan lukea, että kirjoittaja pitää ainutlaatuista pikkukahvilaa, jossa unelmaisia leivonnaisia tarjoillaan kodikkaassa ilmapiirissä. Sydäntäni lämmittää ajatus, että jonkun pienen ihmisen unelma näyttää toteutuneen. Kun ajoitus on oikea ja oikeat ihmiset löytävät toisensa...)



tiistai 15. tammikuuta 2008

TAIDEKASVATUSTA

Kaksivuotiaamme kulkee perässäni Richard Scarryn autokirja kainalossa ja vaatii äitiä äänekkäästi lukemaan kirjaa. Missä on Luru Lude? Luen kirjan jälleen kerran. Sitten on vuorossa Possu Pallero. Ihana kurkistuskirja. Seuraavaksi ihmettelemme Nalle Puhin puuhia. Meillä luetaan kirjoja ja PALJON! Välillä äitiä väsyttää. Olen jopa piilottanut lapseni rakkaimman kirjan yhdeksi päiväksi, koska en vain yksinkertaisesti jaksanut etsiä Luru Ludetta.En enää kuudennen lukukerran jälkeen sinä päivänä.Hirveä äiti! Nytkin minua huhuillaan kuuntelemaan kuinka Sami-pupun aamupuuhat sujuvat. Tänään on lukuaamu!
Illalla on sitten kahdeksanvuotiaamme vuoro. Yhteinen iltalukuhetki on päivän tärkein juttu!



Kuvitukset ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Joku viisaampi on sanonut, että esteettiset kuvat voivat rikastaa lapsen persoonallisuutta. Satukuvat ovat esteettisiä lahjoja, jopa ensimmäisiä todellisia taide-elämyksiä! Hyvistä satukuvista on mielikuvituksen hyvä jatkaa ja alkaa elämään uutta elämäänsä lapsen leikeissä.Tämä olkoon rohkaisuna meille kaikille autokirjojen lukijoille tänäkin aamuna.Ja sitten sitä auton pärinää taas riittääkin.

Muistatko vielä ihanan Hanhiemon satulippaan? Sieltä se minunkin rakkauteni kuviin on lähtenyt.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

PIENTEN IHMEIDEN NAINEN

Näin uuden, mahdollisuuksia täynnä olevan vuoden alussa, ukkokullallani ja minulla on tapana katsahtaa tulevaisuuteen vaaleanpunaisten lasien läpi. Mitä haluaisimme tulevalta vuodelta? Mitä ovat ne suunnitelmat ja haaveet, joita kumpikin sydämellään kantaa. Mitä tekisimme, jos rajoitteena ei olisi aika, ei raha... Uskomme, että jokainen on saanut synnyinlahjanaan unelman.

Tiedätkö sinä ,mikä on sinun unelmasi?



Jos et tiedä unelmaasi tai sinusta tuntuu, että unelmasi on saavuttamattomissa, suosittelen, että luet kirjan Unelman kantaja, jonka on kirjoittanut Bruce Wilkinson. Kertoilen sinulle kirjasta varmasti myöhemmin lisää, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu!
Toivon, että sydämesi laulaa, kun otat vastaan sen, millaiseksi ja mitä tekemään sinut on luotu.

Minä olen pienten ihmeiden nainen. Rakastan arkisia näpertelyjä, hetken helmiä, juhlaa arjen keskellä. Unelmani kietoutuvat kotiini kun taas ukkokulta lentää korkealla ja kovaa, pilvien tavoittamattomissa. Kolmetoista vuotta olen puhaltanut tuulta siipiesi alle ja aika ajoin kiskonut sinua alas. Välillä kiipeän tikapuille ja tähyilen saavuttaisinko sinut katseellani.



Pienten ihmeiden nainen ja suurten ihmeiden mies,
tasapainotamme toisiamme!
Kiitän sinusta!

torstai 3. tammikuuta 2008

ROMANTIKON KIRJAVINKKI


PIENI lankakauppa
Kirjoittaja: Kate Jacobs

Olen aina rakastanut kirjoja, niiden tuoksua, lukemaan viekottelevaa ulkoasua ja sitä miltä uusi lukematon kirja tuntuu, kun sen sileitä kansia silittää uteliaasti. Tänäkin jouluna käärin ihan oman ihanan kirjapaketin itselleni. Jos katsot oikein tarkasti, voit nähdä sen ruutusydämen takana, nuottipaperiin käärittynä,silkkirusetein somistettuna, lepäämässä vanhassa hedelmälaatikossa odottamassa minua!Tuo kirja ei suinkaan ollut pieni lankakauppa vaan jotain aivan muuta mutta siitä kerron sinulle myöhemmin.




Pieni lankakauppa oli juuri sellainen kirja, jota römppäromattinen käsitöitä rakastava kotiäiti ei voinut ohittaa kirjamessuilla. Nimi viittaa toiseen rakkauteeni pieneen suklaapuotiin, jonka elokuvaversion katson tasaisin väliajoin. Pehmeät lankakerät, puheen porina ja puikkojen kilinä vaaleanpunaisessa ylellisessä kääreessä. Yli kuusisataa sivua ihanaa yöistä omaa aikaa. Olin myyty.

Kirja oli juuri sitä, mitä kuvittelin sen olevan.Helppolukuinen, kevyt,elämänmakuisia tarinoita sisltävä kirja neulontaan hurahtaneiden erilaisten naisten elämästä herkkuja unohtamatta.
( Herkullisia leivonnaisia nyt ei voi vastustaa kukaan!)