Viikonloppu vierähti sairastessa ja tauti voi edelleen valitettavan hyvin. Harvemmin kaadun sänkyyn mutta tällä kertaa oli minunkin annettava periksi. Aivot eivät ole osanneet kuitenkaan levätä vaan ajatukset kulkevat omia polkujaan. Lieko kyse hääkutsujen suunnittelusta,mene ja tiedä, mutta ajatukseni ovat kovasti ahkeroineet avioelämän ympärillä.
Opiskeluvuosien jälkeen saimme olla vieraana lukuisissa häissä. Onnellisia pareja, haaveita ja unelmia. Muutamien viime vuosien aikana korviimme on kantautunut lähes yhtä monia avioeroviestejä. Syitä on monia mutta yksi yhteinen tekijä on ollut hyvin monien kahdalla löydettävissä. Kun lapset olivat pieniä, hukkasimme toisemme...
Muutama vuosi sitten lukaisin jenkkiystävämme ylistämän kirjan Rakkauden kieli. Kirjoittajan mukaan tarpeemme avioliitossa voidaan jakaa karkeasti viiteen asiaan; Yhdessä vietettyyn aikaan, pieniin palveluksen tekoihin, fyysiseen läheisyyteen, hyviin sanoihin ja lahjoihin. Kukin meistä tarvitsee kaikkia näitä asioita mutta jotkin asiat nousevat toisia täkeämmiksi. Jos oma rakkauden kieleni on yhteisen ajan tarve, eivät pikku paketit lohduta jos joutuu availemaan pakettejaan yksinään. Jos taas kaipaa fyysistä läheisyyttä, eivät italialaisen keittiön salaisuudet ole niin tärkeitä.
Pitäisi siis selvittää, mikä on itselle tärkeä rakkauden kieli ja mikä aviopuolisolle. Saman kielen puhuminen kartuttaa rakkauspankkia ja pitkä yhteisymmärtämättömyys köyhdyttää sitä. Make sense!Ongelmallista on vain se kun lapsiperheen arjessa on yleensä muutama muuttuva tekijä. Kahdenkeskistä aikaa on kello 21 jälkeen, jos on. Yhteiset viikonloppusuunnitelmat kaatuvat kerta toisensa jälkeen joko lasten tai hoitajan sairastumiseen. Sängyssä on parhaimmillaan neljä päätä plus liuta nalleja. Kauniit kannustavat sanat hautautuvat huonosti nukuttujen öiden alle ja koska rahat ovat yleensä lapsiperheissä aina tiukilla, jää pikkupaketitkin ostamatta. Rakkauden teko voi tietysti olla roskapussin ulosvieminen mutta mieluummin kommentoimatta toisen heikoista lajittelutaidoista.
Niinpä kun arki pukkaa päälle armottominen vaatimuksineen, jää jäljelle TAHDON. Tahtominen on kaikkea muuta kuin rakkauden huumaa, onnenhyrinöitä, suukkoja ja haleja. Se on vain tahtomista...
Opiskeluvuosien jälkeen saimme olla vieraana lukuisissa häissä. Onnellisia pareja, haaveita ja unelmia. Muutamien viime vuosien aikana korviimme on kantautunut lähes yhtä monia avioeroviestejä. Syitä on monia mutta yksi yhteinen tekijä on ollut hyvin monien kahdalla löydettävissä. Kun lapset olivat pieniä, hukkasimme toisemme...
Muutama vuosi sitten lukaisin jenkkiystävämme ylistämän kirjan Rakkauden kieli. Kirjoittajan mukaan tarpeemme avioliitossa voidaan jakaa karkeasti viiteen asiaan; Yhdessä vietettyyn aikaan, pieniin palveluksen tekoihin, fyysiseen läheisyyteen, hyviin sanoihin ja lahjoihin. Kukin meistä tarvitsee kaikkia näitä asioita mutta jotkin asiat nousevat toisia täkeämmiksi. Jos oma rakkauden kieleni on yhteisen ajan tarve, eivät pikku paketit lohduta jos joutuu availemaan pakettejaan yksinään. Jos taas kaipaa fyysistä läheisyyttä, eivät italialaisen keittiön salaisuudet ole niin tärkeitä.
Pitäisi siis selvittää, mikä on itselle tärkeä rakkauden kieli ja mikä aviopuolisolle. Saman kielen puhuminen kartuttaa rakkauspankkia ja pitkä yhteisymmärtämättömyys köyhdyttää sitä. Make sense!Ongelmallista on vain se kun lapsiperheen arjessa on yleensä muutama muuttuva tekijä. Kahdenkeskistä aikaa on kello 21 jälkeen, jos on. Yhteiset viikonloppusuunnitelmat kaatuvat kerta toisensa jälkeen joko lasten tai hoitajan sairastumiseen. Sängyssä on parhaimmillaan neljä päätä plus liuta nalleja. Kauniit kannustavat sanat hautautuvat huonosti nukuttujen öiden alle ja koska rahat ovat yleensä lapsiperheissä aina tiukilla, jää pikkupaketitkin ostamatta. Rakkauden teko voi tietysti olla roskapussin ulosvieminen mutta mieluummin kommentoimatta toisen heikoista lajittelutaidoista.
Niinpä kun arki pukkaa päälle armottominen vaatimuksineen, jää jäljelle TAHDON. Tahtominen on kaikkea muuta kuin rakkauden huumaa, onnenhyrinöitä, suukkoja ja haleja. Se on vain tahtomista...