keskiviikko 23. tammikuuta 2008

LAHJAKSI OLETTE SAANEET, LAHJAKSI ANTAKAA!


Pieni sokea tyttö painaa tekstiilivärillä kuvia paitaan hoitajattaren sylissä. Hepankuvia syntyy myös toiseen paitaan. Tämä noin viisivuotias neiti istuu tomeran näköisenä pyörätuolissa. Leikkihuoneessa muumeja katsoo hiljainen surusilmäinen lapsi kummatkin jalat lastoitettuina. Ympärillä häärii iloisia alle kouluikäisiä, aivan tavallisen näköisiä pikkulapsia. Kaikkia heitä yhdistää sairaus nimeltä reuma.

Ajan silmät kyynelissä kotiin. Olen juuri lahjoittanut osan joulukorttieni tuotosta Reumasäätiön sairaalan lastenosastolle uusien lelujen muodossa. Vauvanukke, nukenvaatteita, nuken rattaat ja sänky, barbeja ja pikkuautoja sekä parkkitalo ovat ehkä jo huomenna näiden lasten käytössä. Toivottavasti lahjani antavat iloa ja lohtua pienille kipeille käsille ja jaloille.

Ainakin minulla on nyt hyvä mieli. Pestessään toisen jalat, saa itse puhtaat kädet. Antaessaan saa, on niin totta tänäkin päivänä.

8 kommenttia:

taburetti kirjoitti...

Ihanaa mitä olet tehnyt!!!
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että kun antaa toisille saa myös itse! Ja hyvä palautuu aina itselle!
Sinulla tuntuu olevan lämmin sydän, mikä on ihanaa tämän päivän maailmassa!!
Kaikkea hyvää sinulle!!!
-Jaana-

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ele sinulta. Lahja meni varmasti oikeaan paikkaan. Mieheni sanoo aina tuntevansa itsensä niin terveeksi, kun on sisällä reumasairaalassa ja näkee niitä sairaita lapsia. Se koskettaa!

Junika kirjoitti...

Ihan ihanaa :´-)! Itse vakavasti sairastuneen lapsen äitinä olen nähnyt, miten suuri merkitys erilaisten lahjoitusvarojen mahdollistamilla välineillä (videot, tv:t, tietokoneet jne...) on sairauden kanssa sairaalamaailmassa elämisessä... ilman lahoitusvaroja näitä iloja ja pelastavia tekijöitä ei olisi! Voit olla varma, että avustuksesi ei ole mennyt hukkaan. Lahjoituksellasi on varmasti suurempi merkitys kuin arvaatkaan.

Mimmimamma kirjoitti...

Hienoa Magi! :) Ystäväni lapsi joutuu myös säännöllisesti vierailemaan tuolla kyseisessä paikassa joten ehkäpä hänkin saa iloita lahjoistasi!

magi kirjoitti...

Hei rakkaat päiväni piristäjät:) TABURETTI, MINTSUMARIA,HELMI JUNIKA JA MIMMIMAMMA! Omien lasteni kanssa olen joutunut viettämään vain muutamia päiviä sairaalassa, mutta sen verran kuitenkin, että joka kerta olen miettinyt, mitä minä voisin tehdä näiden lasten hyväksi.Se tuntuu niin riipaisevalta, kun pieni lapsi sairastaa. LÄMMIN HALAUS TEILLE TÄHÄN PÄIVÄÄN!

Vilijonkka kirjoitti...

Mahtavaa!! Onnea sinulle hienosta teosta.
Maailma on kummallinen, kun törmää yhteen asiaan, huomaa pian osuvan siihen taas. Olen viimepäivinä miettinyt kovasti lasten reumaa, sillä keskimmäisellä todettiin joululomalla iriitti ja suvussani on paljon reumaa sairastavia. Eli äidin kirottu mielikuvitus laskee 1+1=...

magi kirjoitti...

Heipssan Vilijonkka!
Ei sairasteta kuitenkaan rulevaa tautia, eihän!!!!Ymmärrän kyllä äidin pelot. Eivät ole nuo tunteet vieraita minullekaan.Haleja sinulle ja tavataan taas!

Livia kirjoitti...

"Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa!"

Niin totta, niin oikein.