perjantai 25. tammikuuta 2008

INSPIRAATION ISKIESSÄ


Eilen se sitten tärähti! Kyllä sitä on odotettukin, houkuteltu erilaisin tavoin, pakotettukin mutta tuloksetta, kunnes eilen eräässä antiikkiliikkeessä silmieni edessä syntyi kuvia. Ihan uusia kuvia, akvarellia, pastellelliväriä, kollaaseja. Inspiraatio oli astunut sisään ja minä en aikonut päästää sitä karkaamaan. Mummu haki Oliverin ihan ensimmäiselle yökyläilylle ja minä annoin INSPIRAATION tulvia ylitseni. Luonnostelin ensin muutamia uusia korttimalleja. Luonnoksesta on vielä tuskaisen pitkä matka kortin lopulliseen muotoon. Edessä on vielä monta yötä, jolloin yhä uusia ja uusia malleja hiotaan. Muutetaan mekkojen väriä, hiusten mallia, taustäväriä. Sitten kun kuvittelee, että kaikki on valmista ja että laitan vain pisaran väriä tuohon kohtaan... pisarakin on liikaa ja sitten aloitamme taas alusta.

Tänään pidin hetken lepotauon korttisuunnittelusta ja annoin nallejen marssia paperille pulleina ja pehmoisina. MINÄ SITTEN RAKASTAN NALLEJA!Nämä pehmoiset kaverit syntyivät ikäänkuin välipalana. Paperi on kooltaan 65cmx50cm, eli ei ihan pieniä taskunalleja ole tuossa nalleperhepotretissa tekstin yläpuolella.



Meidän talomme täyttyy nalleista. Eräs sisustusliike on onneksi luvannut helpottaa minua ja ottaa nallejani myyntiin, jos tila alkaa käydä liian ahtaaksi. Toivon todella, että jokaiset nalletyöni löytävät kodin, jossa niitä rakastetaan! Minun on vain välillä vaikea luopua tauluista. Niihin kun laittaa aina palan itseään.


Nämä nallukat saavat vielä vaalean paspiksen, eli kehyspahvin ja valkoiset yksinkertaiset kehykset sekä mattalasin, jonka takaa niiden on turvallista tutkailla maailmaa. Työ on pitkä ja kapea ja kun paspis asetetaan niin, että ylimääräinen paperi on piilossa, uskon, että siitä tulee oikein söötti.

TOIVOTAN SINULLE LEPPOISAA VIIKONLOPPUA! Luulen, että en juuri ehdi kirjoittamaan ennen maanantaita mutta silloin saattaa olla jo jotain uutta esiteltävänä sinulle!

10 kommenttia:

Mimmimamma kirjoitti...

Mitä söpöliinejä!
Oikein ihanaa viikonloppua sulle!:)

magi kirjoitti...

Voi kiitos, sanoivat kaikki pulleat nallet ja taputtivat pieniä karvaisia käsiään!

Junika kirjoitti...

Tosi herttainen tunnelma nallekuvissa! Inspiraatio on kyllä hieno juttu! (omaa odotellessa)

magi kirjoitti...

Ilman inspistä ei saa mitään luovaa aikaiseksi. Välillä mietin, että jos pitäisi ansaita kaikki elanto taiteella, ei voisi odotella oikeaa hetkeä ja tunnetilaa.

Laura kirjoitti...

Aivan ihana värimaailma noissa nalleissa.

magi kirjoitti...

Olen aina pitänyt puuterisista sävyistä. Utuinen, haaveellinen värimaailma on rauhoittava. Kiva, kun piipahdit kommentoimassa!

pioni kirjoitti...

Tosi suloisia. Tuollaisia ottaisin mielellänni meidänkin seinille hymyilemään.

magi kirjoitti...

Hei sitten jos jotkut juttuni ihan oikeasti kiinnostavat niin kirjoitelkaa sähköpostiini magi@phnet.fi niin kertoilen hinnoista ja suunnittelen tilauksesta. Kiva kun piipahdit, Pioni!

Sarppa kirjoitti...

Oi miten suloisia nalleja..
Pitääkin taas Kantriinassa poiketa ja katsoa samalla korttejasi

magi kirjoitti...

Kiva, kiva! Kantriina on IHANA paikka.