TERVETULOA MEILLE!

Tervehdys teille täältä uudesta kodistamme.Aurinko siivilöityy kotimme nurkkiin ja heittää upeita varjoja. Tässä talossa on merkillinen valo. Pihapiirissä on parikymmentä puulajia, hevoskastanjoita, erilaisia havupuita.... Koivujen keltaiset lehdet hipovat ikkunoita. Tänään on ensimmäinen päivä, kun ehdin pysähtyä ja ihailla luonnossa tapahtuvaa värimuutosta. Pahvilaatikot on ainakin melkein purettu, huonekalut etsivät sopivia paikkoja, kauan eksyksissä olleita tavaroita on vihdoin löydetty ja lukematon määrä tärkeitä tavaroita on mystisesti kadonnut Muuttoväsymys särkee jokaisessa jäsenessä.. takana on hillitön urakka. Paikallinen lähetystyötä tukeva kirpputori on saanut laatikkokaupalla tarpeettomaksi jääneitä esineitä, vaatteita...

Rakennus, jossa asustamme on rakennettu 1903. Vanhoista kaakeliuuneista on vielä yksi jäljellä. Muista huoneista uunit on valitettavasti purettu. Tätä kaunotarta ei saa enää lämmittää mutta talven pimeinä iltoina sen tulipesä saa hehkua kynttilöiden loisteessa. Salin kattokruunukin on kokenut kovan kohtalon mutta taitavat kädet ovat menneinä vuosina tehneet kopion alkuperäisen kruunun tilalle.



Vuosien saatossa kerätyt vanhat huonekalut pääsivät nyt arvoiseensa ympäristöön. Mummun musta kalusto odottaa vielä vaaleaa maalipintaa...Salin kalusteet ovat löytäneet paikkansa, makuuhuonekin on jo kunnossa mutta työhuoneet ovat vielä kesken. Pitänee ottaa aikalisä ja pohdiskella ihan rauhassa.

HUH HUH!

Kotiopettajattaren kodissa huokaistaan keskellä kiireen ja touhun. Kuppi kuumaa kahvia ja hetki koneella on tänään luksusta. Ensimmäisinä koulupäivinä ovat korot kopsuneet ympäri koulun käytäviä ja istumahetkistä on voinut vain uneksia. Ensimmäisen luokan opettaja ei istu ennen joulua luokassa... Niukkuutta on jaettu rehtorin toimesta. Tänä vuonna ei ole varaa tukiopetukseen, vyötä kiristetään vuosi toisensa jälkeen. Äärimmäisen onnellinen olen kuitenkin mukavasta ja toimeliaasta luokka- avustajastani, joka kiiruhtaa avukseni muutamille tunneille viikossa. Hänestä on suuri apu!

Ilokseni huomasin, että opettajuus on todellakin jo selkäytimessä ja tunnit rullaavat tuttuun tapaan. Sisäänrakennettu 45 minuuttia vilahtaa silmänräpäyksessä ja päivät suorastaan juoksevat kilpaa kellon kanssa. Kunhan vain saamme tämän muuton alta pois niin saan keskittyä kaikessa rauhassa kullannuppujen kanssa puuhailuun!

Huomenna saamme avaimet uutukaiseen kotiimme. Etsimme kuumeisesti väliaikaisesti rivitalokolmiota ja varastotilaa tavaroillemme . Olo oli suorastaan epätoivoinen kunnes satuimme kuulemaan tyhjillään olevasta asunnosta huikaisevan kauniissa talossa keskellä puistoaluetta. Korkeista ikkunoista tulvii valoa suureen huoneistoon, jonka huonekorkeus on huikeat neljä metriä. En todellakaan voi uskoa todeksi, että saamme asustaa hetken tuollaisessa paikassa. Kuinka inspiroivaa....Nyt emme tarvitse varastotilaa ja minä saan jopa oman työhuoneen. Laitan teille joitain kuvia, kunhan pääsemme muutopuuhiin. Saimme jotain sellaista, mitä en voinut kuvitella villeimmissä unelmissanikaan! Tässä kodissa voimme todellakin RAUHASSA miettiä tulevaa...

Edessä on kiireiset viikot muutolaatikoiden kanssa, joten saattaa olla, että en ehdi kovinkaan usein luoksenne tänne blogien ihmeelliseen maailmaan. En kuitenkaan häviä täältä minnekään ja luen varmasti kaikki ihanat kommenttinne. Piipahtelen sitten vieraisilla kunhan saan elämämme tasoittumaan... Voikaa hyvin!

OVEN AVAAN, TOISEN SULJEN...

Koulun käytävät täyttyivat lasten raikkaista äänistä, kun koulumme kaksi ja puoli sataa oppilasta aloittivat kouluvuotensa tänä aamuna. Itse kiiruhdin vastaanottamaan iloisia ja reippaita ekaluokkalaisia 1A- luokkaan. Perjantain viiden tunnin siivouksen jälkeen saatoin hyvillä mielin avata luokkani ovet heille. Oppilaat olivat suloisia ja voin hyvillä mielin sanoa, että tämä oli hyvä päivä!

Omassa elämässäni suljin samalla ajanjakson kotiäitinä, kolme kotivuotta. En voi sanoa olevani kovin haikealla mielellä, kun näen lapseni kirmaavan onnellisena päiväkodin lelujen luokse. Päiväkotimme on turvallinen pieni yksikkö, jossa on motivoituneita mukavia hoitajia! Kolme kotivuottani olivat arvokkaita mutta nyt on aika kääntää uusi sivu elämänkirjassa. Uudet haasteet opettajana ja kuvataidekoulun opettajana sekä kuvittajana pitävät pyörät pyörimässä...

Ovia on siis avattu ja suljettu ja tänään on myös avaimet vaihtaneet omistajaa, sillä kauppakirjat entisestä kodistamme on kirjoitettu. Paikka, jossa kirjoittelen, ei siis ole enää kotini. Siitäkään en tunne suurta haikeutta... meille on jotain muuta suunnitteilla...

SANOJA RAKKAUDESTA

14 vuotta aviossa.
Ruusu jokaiselle vuodelle.
Kiitos niistä jokaisesta huomaavaiselle miehelleni.

Juuri eilenhän vasta istuin kampaajalla,
joka kiinnitti pitkää huntua hulmuaville kutreilleni.
Juuri eilenhän vasta astelimme kirkkoon ukkosen jyristessä
ja ulos auringon paistaessa kirkonrappusille,
jossa meitä odotti karttakeppikuja.
Juuri eilenhän juhlimme yhteisen taipaleen alkua koulun juhlasalissa
parin sadan vieraamme kanssa,
kuuntelimme kauniita puheita
ja ihastelimme hääkakuista upeinta
- papan mestariluomusta.
Siitä ei voi olla neljäätoista vuotta.

Toivon sydämestäni, että tulevat vuodet pitävät meidät kiinni toisissamme entistäkin tiukemmin. Olemme saaneet kasvaa yhdessä päänmitan parin kolmen viime vuoden aikana. Mitä ahtaammalle meidät on laitettu sitä tiukemmin olemme toisiimme turvautuneet.
Olisi voinut käydä toisinkin.

Jokaisella meillä on omat taistelumme,
jokaista avioliittoa koetellaan,
kukaan ei pääse tässä elämässä helpolla.
Huolet vain ovat erilaisia kuten me ihmisetkin.
Jokaiselle kertyy reppuun anteeksi annettavaa.
Jokaisen meistä on taisteltava omat kasvukipumme yksilöinä ja aviopulisoina.
Anteeksiannossa on vapaus ja anteeksiantamattomuudessa katkeroitumisen vaara.
Kuinka hoitavia ovat lempeät sanat ja pienet palveluksen teot.
Kuinka mukavaa on käpertyä tuttuun turvalliseen kainaloon...

Näistä rakkauden lepertelyistä muihin iloisiin uutisiin!
Olemme 98% varmuudella löytäneet vuokra-asunnon ja voimme myydä kotimme hyvillä mielin. Kun asuntomme varmistuu, kerron teille kuinka ihmeellisellä tavalla asuntoasiamme järjestyi.

KESÄ TULE TAKAISIN...

Vielä ei haluaisi irrottaa otetta kesän hyväilevästä lämmöstä. Vielä ei haluaisi poimia pois kuihtuneita pionin kukkia, malvojen siemeniä kantavia kukintoja.... Vielä ei haluaisi vetää ylle pitkiä housuja ja laittaa kesämekkoa kaappiin, vielä ei pimeä saisi tulla....






Haikeana kaivan kaapista esille kynttilän. Rakastan sen valoa, leppeää lohdutusta pimeän laskeutuessa. Katselen kuva- arkistosta pionien hehkua ja levitän käsivarsille voidetta, jotta auringon hehku säilyisi iholla pitkään... Kesämekon alle sujautan pitkät housut mutta mekosta en vielä luovu vaikka kiedon neuletakin ympärilleni.

En juuri rakasta syksyä, sillä olen kesän lapsi. Nautin kuitenkin ruskan syvän punaisista siveltimenvedoista ja kuulakkaista päivistä, karpaloiden hehkusta ja pihlajien sadosta. Syksy on sadonkorjuun juhlaa, runsauden aikaa...



Meidän perheessämme syksyt ovat aina olleet muutoksen aikoja. Pojat ovat syntyneet syksyllä ruskan ollessa upeimmillaan ja rakkautemme on leimahtanut syksyllä. Naimisiinkin menimme elokuussa... Mitähän tämä syksy tuo tullessaan?

PAKATAAN...

Vilpoinen syystuuli tunkeutui luihin ja ytimiin tänä aamuna viedessäni kuopustamme ensimmäistä kertaa päiväkotiin aamulla. Punainen reppu keikkui iloisesti selässä ja turvallinen pehmokoira oli tiukasti rutistettuna pientä rintaa vasten. Isi otti kuvia edestä ja takaa.

Olin niin helpottunut kun Oliver kirmasi posket innosta hehkuen muiden lasten joukkoon ja vaati äitiä lähtemään töihin. Itku tuli vasta kotiin lähtiessä, kun ei vielä saanutkaan jäädä päiväunille, vaan piti lähteä jo kotiin. Reipas pieni päiväkotipoikamme!

Repun lisäksi olen tänään pakannut korttilaatikoitani. Minusta tuntuu, että pian on aika hankkia oma toimisto tai ainakin varasto korteilleni.... Onneksi vielä tämä viikko on lomaa, jotta saan pakattua jo osan tavaroista muuttoa varten. Tänään menemme katsomaan erästä vuokra-asuntoa ja meheni on juuri nytkin selvittelemässä muuttoasioitamme.
Asiat selviät pala palalta ja asia kerrallaan. Jopa minusta on alkanut tuntua kutkuttavalta....

TUNNUSTUKSIA

Tilanne on nyt tämä.... Olemme myyneet asuntomme ja kohde johon meidän piti muuttaa, otti viime hetken pakit! Olemme siis pian ilman asuntoa....

Aika hurjaa! Toisaalta emme olleet täysin vakuuttuneita uuden kohteen ylivertaisuudesta, joten olen kiitollinen, että tämä ovi sulkeutui. Meille on jotain muuta varattuna.

Ongelma on se, että asuinalueellamme ei ole juuri vuokra- asuntoja nelihenkiselle perheelle tarjolla.
Etsimme nyt lehti- ilmoituksella vuokra- asuntoa. Sitten hengähdämme hetken, pistämme rahat pankkiin ja mietimme tulevaisuutta.

Kaikki te naiset, koti-ihmiset, voitte ymmärtää, että tämä ei elo kovin helppoa. Mutta väliaikaista, väliaikaista....sillä ajatuksella aion jaksaa...

Jossain on meillekin koti.... juuri meille sopiva.