AIKAA SINULLE, AIKAA MINULLE, AIKAA MEILLE, AIKAA TEILLE...

Selasin vanhoja kuvia, välähdyksiä menneeltä vuodelta. Digikuvien aikaan albumi avautuu sähköisesti, kuvia ei voi enää koskettaa. Pitäisi selata satoja otoksia ja valita parhaita, liimailla aito albumi, kirjoittaa muistoja. Mutta kaikki se veisi liiaksi aikaa. Koska voisin sellaiseen ryhtyä?

Aika on kummallinen juttu. Tämän päivän vitsaus lienee ajan seuralainen kiire. Kaikilla ihmisillä on aina kiire. Meilläkin on kiire. Ei ole aikaa mihinkään?Varsinkaan ei ole aikaa itselle.

Näin lomalla kieltäydyn aikatauluista. Haluan selättää kiireen edes muutaman kerran vuodessa. Pysähtyminen tekee hyvää fyysisesti ja psyykkisesti. Toisaalta pysähtyminen tuo mukanaan erilaiset fyysiset oireet, jotka kertovat, että vauhti on ollut taas liian kova. Mutta minkäs teet jos kolmivuotias nukkuu edelleen huonosti ja on henkisesti vaativa työ. Arkipäivä on yhtä rumbaa kodin, koulun ja päiväkodin välillä.

Kuluneen syksyn aikana olen pohdiskellut tätä elämää kerta toisensa jälkeen. Kuinka kaipaankaan hiljaisuutta! Kuinka kovasti tarvitsisin edes pieniä hetkiä itselle kaiken tämän touhotuksen keskellä. Ottaisin esille maalausvälineet, antaisin siveltimen tanssia villisti ja vapaasti valkoisella paperilla. Heittäytyisin mielikuvituksen pauloihin, kuvien suloiseen maailmaan.

UUsi vuosi 2009. Mitä uskaltaisin toivoa? Joulutoivomukseni oli unta ja lunta ja kumpaakin olen saanut pienissä määrin mutta kuitenkin riittävästi ollakseni melko levänneen oloinen.
Olisiko aika laittaa äiti kuntoon? Lisätä liikuntaa, ottaa tavaksi pysähtyä ja kuulostella kuinka minä voin tänään? Vastaanotimme uutta vuotta rakkaiden ystävien kanssa ja pohdiskelimme näitä samoja kysymyksiä. Miten me kolme-nelikymppiset jaksamme tänä päivänä? Miten jaksamme työpaineiden ja arkipäivän vaatimusten puristuksessa? Miten ehdimme vielä hoitamaan itseämme tai parisuhdettamme? Missä ovat ne arjen sankaritarinat, ihmisistä, jotka ovat selviytyneet? Olisi niin paljon kysymyksiä?

Maanantaina alkaa taas työt. Arki pyörähtää käyntiin. Saammeko vastauksia kysymyksiimme tulevanakaan vuonna? Vai kuljemmeko kuin sumussa eteenpäin luottaen siihen, että jossain tunnelin päässä kajastaa valoa. Ainakin kuljemme kohti kevättä. Valo lisääntyy päivä kerrallaan. polkumme kirkastuu edessämme ja voimat palaavat. Palaavathan? Kolmivuotiaskin täyttää joskus neljä ja sitten viisi ja oppii vielä nukkumaan. Oppiihan?

Kaikille uskollisille blogissani piipahtajille toivotan

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009!
PIRISTÄKÄÄMME TOINEN TOISIAMME,
TUKEKAAMME KANSSAMATKAAJIAMME ARKIPÄIVÄN HAASTEIDEN KESKELLÄ
JA NAUTTIKAAMME NIISTÄ PIENISTÄ HETKISTÄ, JOTKA SAAMME VIETTÄÄ RAKKAIDEMME KANSSA TAI IHAN YKSIN HILJAISUUDESTA VOIMIA AMMENTAEN!

EnKeLiPölyÄ...

Valkea vaippa kietoi kotimme joulusatuun.
Ripaus enkelipölyä lennähti jokaiseen nurkkaan.
Tunnetko odotuksen?
Tunnetko kaipauksen?

Pian matkamme on täysi.
Elämämme yhden muiston rikkaampi.
Joulu on matka.
Joka vuosi yhtä rakas
ja
aina erilainen.

ONNENHIPPUSIA

Tämä syksy on ollut yksi elämämme tiukimmista. Takana on talon myynti, muutto, kuopuksen päiväkodin aloittaminen, oma opettajan työhön paluuni kolmen vuoden jälkeen, miehen työpaikan vaihto ja jatkuva sairastelurumba. Nenä on vuotanut vuorotellen ja yhtä aikaa syksystä asti, on sairastettu enterorokot jne....

Tiukka tahti on pakottanut karsimaan, riisumaan, keskittymään olennaiseen. Hetkittäin on koettu luopumisen tuskaa, taistelua omien toiveiden ja arkitodellisuuden välillä. Välillä on täytynyt kaivaa onnenhippusia todella syvältä. On pitänyt tarttua hetkeen.... opetella nauttimaan tästä hetkestä ja sen suomista pienistä iloista.

Joulukuun rakkaimpiin muistoihin tallennan sen iltapäivän kun leivoimme ystävättären ja hänen lastensa kanssa pipareita. Neljä touhukasta pikkutonttua saivat taikinan häviämään alta aikayksikön. Onnellista oli myös katsella kolmivuotiaan liikuttavaa lumitanssia päiväkodin joulujuhlassa.

Huomenna, työpäivän päätyttyä, lähden jouluostoksille. Pienet paketit kääritään kauniiseen lahjapaperiin ja piilotetaan joulua odottamaan. Ja meillä ei tarvitse olla kiltti saadakseen lahjoja! Meillä jokainen lahja annetaan armosta sekä hyville, että pahoille! Minusta se on joulun sanoman mukaista.

RAKASTAN, RAKASTAN

Rakastan joulua!
Se on ehdottomasti vuoden kohokohta.

Rakastan leipomista!
Appelsiinikakun makeaa tuoksua, kanelin ja kardemumman liittoa, siirapin sitkeyttä!

Rakastan askartelua!
Lumitähtiä keittiön ikkunassa, paperisilppua lattialla.

Rakastan kynttilöitä!
Jokaiselle päivälle riittää oma hohteensa ja lämpönsä.

Rakastan yllätyksiä ja niitähän jouluna riittää!

Rakastan päiväunia lapsen pullea käsi omassani.
Pian on taas niiden aika. Otamme lomasta kaiken irti!

Rakastan haikeita jounsäveliä.
Niissä on kaikkien joulujen muistot kätkettyinä.

Ja tiedätkö meillä ei jouluna siivota kaappeja, meillä ei kiilloteta pöytähopeita. Vaatepinot saavat levätä kaapin kätköissä ja pieni ajan patina saa kertoa eletystä elämästä jokaisen lusikan pinnalla.

Täyttäköön hyasintin tuoksu koko kodin ja tulkoon joulurauha!

Tule joulun suuri salaisuus....

Kutsuin joulun keittiöön,

pyysin ystäväksein tulla.

Rakkaudella puin yllesi punaisen puvun,
haikeasti soi suloiset joulusävelet.

Viivyin hetkessä pitkän tovin,
katselin ystävääni liekin loisteessa,
tuoksusi kietoi minut muistojen lempeään syleilyyn.

Tänään minulla ei ole niin kiire,
etten nauttisi seurastasi.

Vai voisitko olla luonani aina?
Joulun salaisuudessa...

Joulun odotusta on täynnä maa...

Keittiön pöydällä höyryää vastaleivotut appelsiinikakut, suklaakakku ja appelsiinipiparit, kynttilät loimottavat kutsuvasti ja lumiset pumpulikinokset huokuttavat aikuisenkin heittäytymään selälleen lumienkelien tekoon! Kaikki merkit viittaavat siihen, että kodissamme on alkanut joulunodotus toden teolla. Illan hiljaisina tunteina valmistaudun myös kyläpirtin perjantaiseen jouluavakseen, jonne kiikutan vanhassa matkalaukussa korttejani myyntiin.




Tänään on ollut hieno päivä! Leivontaa, puuhaa, jota rakastan yli kaiken, rupattelua taiteilijaystävän kanssa, mikäs sen leppoisempaa ja parinkymmenen yllätysvieraan seurue, jotka tulivat tutkailemaan korttejani aivan yllättäen, rakastan yllätyksiä!!!!

Tänään olen nauttinut jokaisesta pikkuhetkestä ja onnistuneesti olen sulkenut mielestäni kaikki velvollisuudet, joita opeperheessä on liiankin paljon näin joulun aikaan... todistukset, kokeiden tarkastamiset, joulujuhlaohjelmat.....Mietitään niitä sitten huomenna, vasta huomenna!

ENSILUMEN AIKAAN

Olen kärsinyt suunnattoman huonosta omastatunnosta, kun olen jättänyt blogini viime aikoina aivan oman onnensa nojaan, suorastaan heitteille. Kaipuuta olen sen äärelle kokenut. Päivä toisensa jälkeen olen kuitenkin ammentanut sanaisen arkkuni tyhjäksi ennen iltaa. Illan hiljaisina tunteina olen painiskellut kotisivujen kimpussa ja ladannut akkuja uuteen päivään. Olen myös tietoisesti pyrkinyt rauhoittamaan mieleni ja kehoni. Työn vastapainoksi hiljentymistä....

Nyt voin kuitenkin hyvillä mielin esitellä teille uutukaiset kotisivuni. Pientä viilausta vaille ne ovat valmiit. Tärkeintä minulle oli saada joulukorttini jälleenmyyjien ulottuville ja nyt he voivat tilata korttejani suoraan sähköisellä tilauslomakkeella. Muutamia kuvia vielä puuttuu ja osa kuvista on väärän kokoisena mutta asia tulee jo varmasti selville. Joten ystäväiset rakkaat käykää tutustumassa www.margitniemi.verkkopolku.com
Tämä on teitä varten....

Paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun viimeksi kirjoitin teille. Erityisen onnellinen olen kodistamme, joka pukeutuu tulevina viikkoina juhlapukuun. Pihalle on satanut ensilumi, joka on puhdistanut ja valaissut pihan. Kiireisen alkusyksyn jälkeen koen pienoista voimaantumista, ilon ja levon palautumista. Blogitauko on ollut minulle kuin pieni paasto ja tutkiskelumatka syvälle sisimpään. Hetket, jotka olisin viettänyt kiehtovassa sähköisessä todellisuudessa on käytetty matkaan oman pinnan alle. Suosittelen!

Toivon, että te ette ole kuitenkaan ihan minua unohtaneet vaikka olen ollut poissa sanojenne ulottumattomissa. Onnellista joulunodotusta kaikkien lukijoitteni koteihin!!!