HOPEAKETJUKURSSIN SATOA

HEI!

Tässä näitä kädentuotoksiani hopeaketjukurssilta. Olin hiukan hankala kurssilainen ja halusin kokeilla myös helmien kanssa leikittelyä ja hopealangan virkkaamista. Paripäiväisen kurssin sisältöhän oli erilaisten ketjujen tekemisessä. Nyt osaan veivata hopealankaa ja leikata sen erikokoisiksi renkaiksi. Jokaisen korujen tekemisestä innostuneen kannattaa ehdottomasti mennä kursseille, sillä näitä taitoja ei kyllä kirjoista tahdo oppia. Mukavaa oli ja nyt olen kyllä ihan koukussa korujen tekemiseenkin....

HopeAhoitoA!

Kiitos kaikille tsemppareille, jotka jaksoitte käydä kommentoimassa valituspostaukseeni. Tilanne on nyt todellakin sellainen, että mietin ihan vakavasti erilaisia vaihtoehtoja tällä työrintamalla. Minulla on kaksi suloista poikaa, jotka tarvitsevat minua jaksavana äitinä ja itsestäkin on pidettävä huolta.

Kirjoittelin eilen illalla yömyöhään ajatuksia ja haaveita suurelle paperille. Onhan sekin jo jonkinlainen alku. Sain myös ilokseni korttitilauksia vaikka en ole juurikaan ehtinyt huolehtia asiakkaistani. Kortintekijän on oltava todella aktiivinen myyjä, jotta tuotteet löytävät tiensä liikkeiden hyllyille... Ihanaa, että jälleenmyyjät ovat löytäneet minut!

Piristävää oli myös osallistua tänään hopeaketjukurssille, joka jatkuu vielä huomennakin. Esittelen teille aikaansaannoksiani sitten kun saan työt kotiin. Ihania!!!!Ensi vuoden joululahjat onkin sitten jo työn alla.

Kuvassa komeilee kesäinen juhlapukuni ikäänkuin muistutuksena siitä, että kaikki se kaunis, mitä meille jokaiselle on annettu, ei saisi jäädä kaapin kätköihin, vaan lahjat ja kyvyt tulisi valjastaa käyttöön. Puku saa muodon vasta kun sen pukee päällensä. Jokaisella on oma pukunsa. Ystävän puku sopii juuri hänelle mutta ei välttämättä minulle.

Onko sinun synnyinlahjasi käytössä vai pölyttymässä kaapin kätköissä? Samaa kysyn tänään itseltäni?

EI PALJON KURJUUTTA KUMMEMPAA...

Tänään tuli malja täyteen, sanainen arkku tulvahti yli reunan, kyyneleet vierivät kuumina poskille, tuskaiset ajatukset täyttivät mielen. Työstäni on tullut liian rankkaa. Opettajat on vedetty aivan liian tiukille. Jatkuva taisteleminen, että saisi oppilailleen avustajan käy voimille. Koko päivän juokseminen paikasta toiseen. Erityistä tukea tarvitsevien lasten huomioiminen, kaikki täytettävät lippuset ja lappuset, työpäivän jälkeiset palaverit... Opettajat on laitettu taistelemaan niukista resursseista keskenään. En ole tottunut sellaiseen. En jaksaisi aina vaatia! KUN SAISI JOSKUS IHAN VAAN OPETTAA!

Jos on mukavailmapiirinen työpaikka tarjolla, ota yhteyttä!

Ensin tuli pitkä aivastus....

Kuumeilua ja köhää on riittänyt tälle viikolle. Pirpanamme on ollut kovin sairas. Edellisellä kerralla, kun kuume kipusi korkealle hän sai kuumekouristuksen, joka oli pelottava kokemus ennenkaikkea äidille. Nyt olemme sitten heräilleet öisin mittailemaan kuumetta, jota on ollut jo neljä päivää. Tänään en siis saisi olla enää kotona vaan ansiotyössäni. Lapselle pitäisi pystyä järjestämään hoito kolmessa päivässä. Mutta entäs sitten, kun se ei vaan ole mahdollista? Ainoa hoitaja on äiti tai iskä. Ensi viikolle rientää mummu ja pappa hoitamaan pitkän matkan takaa, jos tauti voi vieläkin hyvin! Onneksi on mummu ja pappa.

Tänään otin siis palkattoman virkavapaapäivän.Tietysti otin! Eihän sairasta lasta voi päiväkotiinkaan lähettää. Pohdiskelin tässä niitä vanhempia, joiden lapsi sairastuu vakavasti. Mitäs sitten tehdään? Kaikki kivut kun eivät mene ohi kolmessa päivässä? Miten sitten tulisi toimeen? Harvalla lapsiperheellä on sellaisia säästöjä, että vanhempi voi jättää työnsä ja jäädä kotiin. Entäpä sitten yksinhuoltajat?

Tänään toivotan voimia kaikille teille, jotka tänään keittelette kuumaa mehua, silittelette kipeitä jäseniä, annatte kipeälle lapselle lääkettä ja taistelette äärimmäisen väsymyksen kourissa. Ehkä jo huomenna helpottaa.

Terveisin, magi pumpulipuiden keskeltä

TuNNuStUKsIA

Minulle on heitetty paristakin blogista tunnustus, jonka mukana seuraa haaste. Minun pitäisi paljastaa muutamia asioita,addictioita, intohimoja....

1. Olen auttamaton kenkäfriikki. Työpöytäni alle on parkkeerattuna vähintään neljä paria korkokenkiä, joita sujuvasti vaihtelen työpäivän aikana. Isoäitini oli kukkakaupassa töissä ja kulki päivittäin viiden kilometrin työmatkansa korkokengillä. Olen siis saanut korkokenkägeenit jo äidinmaidossa, hih! Viimeisin kenkähankintani oli tosin juoksulenkkarit. Erinomaiset sellaiset. Lasten kengistä olen todella tarkka ja kummallekin pojalle on ostettu aina omat kengät. Vääränlaiset kengät voivat vaikuttaa erittäin vahingollisesti kasvavaan lapseen...

2. Olen jäänyt koukkuun bailatinoon. Lapsena harrastin tanssia laidasta laitaan mutta nuoruusvuosina soittoharrastukset jyräsivät alleen tanssitunnit. Nyt olen viehättynyt latinorytmeistä ja tanssahtelen ainakin kerran viikossa pari tuntia sambaa, rumbaa, merengueta.....
Hyvä niin, sillä olen melko epäliikunnallinen ihminen ja nautin suunnattomasti, että olen innostunut edes jostain urheilusta.

3. Kaappini pursuavat kaikkinaisia askarteluvälineitä, rautalankaa, huovutusta, posliininmaalausta, kangasvärejä, kuumaliimapistooleita, pihtejä ja putkia.....Ensi kuussa lähden hopealankakurssille. Sormeni ovat syyhynneet jo pitkään korujen suloiseen maailmaan.... Kokeilen aina kaikkea uutta. Harvaan asiaan jään koukkuun mutta innostus kestää jonkin aikaa. Piirtämiseen olen koukuttunut jo pikkutyttönä. Kiitos edesmenneelle mummulleni, joka osti minulle joka kesä muovikassillisen piirustuspaperia.

4. Olen auttamaton herkkusuu. Rakastan italialaista ruokaa ja suussasulavia suklaaleivonnaisia sekä salmiakkia.Ja siksi on ostettu ne lenkkarit!!!

5. Haluasin kiihkeästi tutustua erilaisiin ihmisiin. Erityisen kiinnostunut olen henkilöistä, joiden sydän palaa jollekin asialle. Oman alansa spesialistit ovat mielenkiintoista seuraa. On opettavaista ja avartavaa kuunnella ja keskustella heidän kanssaan. Ihan kuin avaisi uuden jännittävän kirjan. Kiitos mm. Vintage ladylle mukaansatempaavista upeista taide- elämyksistä. Elän tapaamistemme hehkussa vielä viikkoja. Eräällä tällaisella tutustumisretkellä tapasin vuosia sitten mieheni, jolla oli myös paloa ja elämisenmeininkiä mukanaan.

6. On ihanaa olla herkkä, on kamalaa olla herkkä ja minä olen varmasti yliherkkä. Siitä on seurannut monia noloja tilanteita mutta paljon hyvääkin. Yritän elää asian kanssa ja toisaalta olen kiitollinen, että minut luotu juuri tällaiseksi kyynelehtijäksi.

Tabula rasa

Tabula rasa, tyhjä taulu. Muistelen termin liittyvän psykologiaan ja ajatukseen siitä, että lapsi olisi syntyessään kuin tyhjä taulu. Siitä on niin kauan kun olen psykologiaa viimeksi lukenut, että voin olla väärässäkin. Katsellessani kehyskuvaa, tupsahti termi mieleeni ja alkoi elää ajatuksissani ihan omaa elämäänsä...

Jokainen meistä kantaa elämänsä aikana lukuisia kehyksiä harteillaan. Olemme äitejä, aviopuolisoita, työkavereita, ystäviä, uskottuja... Joskus tekisi mieli katsella oman elämänsä tauluseinää ulkopuolisin silmin. Millaisia värejä työminäni ympärilleen levittää, millainen olen ystävänä? Välittyykö äititaulustani rakkauden hehkuvat punasävyt vai onko värit haalistuneet arkisen harmaiksi? Onko tauluseinäni täynnä iloisia maalauksia, elämänkokemuksia? Vai onko tauluseinälläni tyhjiä kehyksiä, keskeneräisiä maalauksia, onko kehysten asettelu harmonista, sopusointuista?

Kehykset ovat kauniita. Mutta pelkät kehykset eivät kerro katsojalleen juuri mitään syvällisempää. Kehyksiä voi sommitella sievästi erilaisiin asetelmiin mutta yleisilme jäänee kuitenkin tyhjäksi. Toisaalta tyhjät kehykset ovat ehtymättömien mahdollisuuksien lähde. Jotain on vielä edessä, jotain on vielä odottamassa.

Oman elämäni tauluseinässä toivon näkeväni värien räiskettä mutta harmaankin tasapainottavia sävyjä. Harmaa näet on väri, joka ei muuta lähellään olevia sävyjä vaan antaa niiden hehkua koko loistossaan. Ilman harmaata vaikutelma voisi olla liian hyökkäävä, epäaito. Ja tälläkin hetkellä seinälläni roikkuu lukuisia tyhjiä kehyksiä kuin etsien paikkaansa...

Välillä on aika repiä vanha maalaus irti ja pingottaa kehykseen uusi kangas. Aloittaa alusta. Vanhan päälle maalaaminen olisi edullinen ratkaisu mutta vanha työ saattaa pilata uudenkin. En suosittele. Repiminen on kivuliasta mutta kuinka ihana onkaan uusi juuri maalattu taulu. Usein mietin, että haluaisin välillä kokeilla jotain ihan muuta työtä. Maalata tauluni uudestaan, repiä vanhan irti tai oikeastaan tehdä vanhan rinnalle uuden, värikkäämmän," abstraktin" maalauksen. Tuttu ja turvallinen "naturalismi "ei tunnu enää riittävän. Tällaisena yhteiskunnallisena kriisiaikana ei kuitenkaan rohkeus riitä väri-ilotteluihin.

Kukaan meistä ei ole tabula rasa. Jokainen meistä on arvokas sellaisenaan. Jokaisen tauluseinässä on myös useampia kehyksiä maalauksilla tai ilman. Erilaiset tauluseinät kertovat meille lukuisia tarinoita. Siitä koostuu elämän rikkaus, elämän kirjo. Tänään haluaisin tutustua ainakin yhteen uuteen maalaukseen. Olisiko se sinun taulusi?

Maalausten äärellä koitan pitää mielessä, että vinoon keikahtaneiden taulujen suoristaminen ei ole minun tehtäväni. Jokainen saa pitää tauluseinänäsä juuri sellaisena kuin se on. On minun ongelmani, jos en voi nauttia erilaisten seinien suomista elämyksistä. Minä voin vaikuttaa vain oman seinäni kukoistukseen.

NALLEHALAUS

Tänä iltana lähetän sinulle yhden lämpimän, pehmeän nallehalauksen. Sellaisen rutistuksen, joka tuntuu varpaista nenänpäähän ja takaisin. Olen sitä mieltä, että jokainen meistä tarvitsisi sellaisen halisylin ainakin kerran päivässä, sillä hieronta, kosketus, halaus ja ihmiskehon lämpö vähentävät stressiä sekä edistävät paranemista ja vaikuttavat myönteisesti mm lapsen kasvuun.

Joululomalla luin kirjan oksitosiinista( Parantava kosketus). Oksitosiiniä on pidetty naishormonina, koska se on löydetty synnytyksen ja maidonerityksen yhteydessä. Myöhemmissä tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että oksitosiinia vapautuu myös, kun ihmistä kosketetaan miellyttävällä tavalla esimerkiksi hierottaessa. Tämä ei ole mitenkään sukupuolisidonnaista. Oksitosiini vaikuttaa monilla myönteisillä tavoilla ihmisen elimistöön; strssihormonitaso laskee,verenpaine laskee, kipukynnys nousee ja elimistössä tapahtuu rauhoittumista.

Oksitosiinin vapautuminen esimerkiksi imettäessä luo tunnesiteen äidin ja lapsen välille. Kosketus liittyy myös yhteenkuuluvuuteen ja ryhmähenkeen. Maalintekijää halataan kilpaa!!!Ihmisten välisen kosketuksen normeissa on suuria kulttuurieroja. Tutkimusten mukaan esimerkiksi ranskalaiset koskettavat toisiaan enemmän kuin yhdysvaltalaiset. Ilokseni huomaan, että halaamiskultturi on rantautunut kotosuomeemmekin ainakin meidän ystäväpiirissämme.

Koskettaa voi myös psykologisella tasolla. Tapaamiset toisen ihmisen kanssa voidaan kokea lämpiminä, turvallisina ja tukea antavina kokemuksina tai kylminä ja vaativina. Hyvien ihmissuhteiden eteen kannattaa tehdä töitä.

Halausterveisin, Magi