sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

TUOKSUJA JA TUNNELMIA




Riemullista pääsiäismaanantaita!


Eilinen päivä ei kuulu päivien parhaimmistoon ellei sitten rakasta katsella kuumeisia poskia, kiikutella mehulaseja ja nuhaisia nenäliinoja, herätä aamulla niskat solmussa olohuoneen sohvalta. Yöelämä oli muutenkin vilkasta, sillä kuopuksemme päätti kastella peittojen lisäksi tyynyt ja patjatkin. Vaippa pysyi kuivana!! Tänään on kuitenkin uusi ihana päivä. Ja varmasti parempi kuin eilinen( siihen ei paljoa tarvita).

Lupasin Wanhattaren Marille
laittaa muutamia kuvia meidän perheemme pääsiäisherkuista. Ja sisukkaasti aion ne valmistaa, sillä pääsiäinen on kerran vuodessa vaan!

Jokainen kotihan luo omat perinteensä! Itselleni on merkityksellistä tuoksut ja tunnelmat, makuja tietenkään unohtamatta. Tuoksumuistissani on lukematon määrä ihania hetkiä... Ruuanlaittofilosofiani on varsin kepeä. Yksinkertaisia ohjeita, soveltaen ja muunnellen, tuoreita raaka-aineita, yrttejä, ripaus sitä ja hyppysellinen tätä... suonette siis anteeksi, minulta ei löydy tarkkoja reseptejä!

Alkuruuaksi
venäläisiä kurkkuja, valeltuna juoksevalla hunajalla ja pinnalle nokare smetanaa...



Pääruuaksi

rosmariinikananpoikaa


Tuoksu on huumaavan ihana...

1 luomukananpoika
2 sitruunaa
kourallinen rosmariininoksia
2 kokonaista valkosipulia
tölkki vihreitä oliiveja
valkopippuria
merisuolaa
oliiviöljyä

Huuhtele ja kuivaa sulatettu kananpoika.
Täytä vatsaontelo sitruunalohkoilla,
oliiveilla, valkosipulilla ja rosmariininoksilla.
Sido kostutetulla puuvillalangalla.
Pujota kananpojan ihon alle valkosipulinkynsiä,
oliiveja ja rosmariinineulasia, sekä sitruunaa.
Valele sitruunalla ja ripota pinnalle merisuolaa. Silaa vielä oliiviöljyllä.
Paista 200 asteessa vähintään puolitoitatuntia.
Kypsyyttä voi kokeilla painamalla tikulla kanan pulleimpaan kohtaan.
Nesteen tulee olla kirkasta. Itse kypsytän kanaa vielä jälkilämmössä ainakin puoli tuntia ja valelen kanaa paistoliemellä muutaman kerran.

Samalla kypsyvät peruna, bataatti, sipuli ja porkkanalohkot valkosipuilla, hunajalla, oliiviöljyllä, balsamiviinietikalla ja rosmariinilla ryyditettyinä...

Lammas ei ole perheemme lempiruokien listoilla ja sen tähden sen osuus pääsiäisaterialla on symbolinen. Salaatin kera, ohuiksi viipaileiksi leikattuna..

Lammasta salaattipedillä

Erilaisia vihreitä salaatteja,
rucolaa,
herneenversoja,
yrttejä
ja päälle paistettuja lammaspihvejä paloiteltuna, oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa...


Jälkiruuaksi


hedelmäistä rahkaa sulkaamunankuorista tarjoiltuna....


MAUKKAITA HETKIÄ!

21 kommenttia:

Wanhatar kirjoitti...

Voi jessus sentään mitä olet ehtinyt tekemään, vaikka samalla sairaita hoitelet! Wau:) Pääsisinpäs maistamaan... Ja kattaus on vallan houkutteleva!


Mari

arleena kirjoitti...

Ihanaa ruokaa, noita kokeilen jonakin sunnuntaina. Suolakurkkua alkurukana kuulostaa raikkaan suolaiselta avaukselta. Rahkaa suklaamunassa, mikäs sen parempaa ja kauniimpaa.

Mintsumaria kirjoitti...

Wautsi, mitö herkkuja olet kokkaillut! Meikäläisen pääsiäismenu kyllä kalpenee tuon rinnalla :(

Meillä myös mies sairaana sängyn pohjassa. Näinköhän kykenee huomenna edes töihin. Itse olen juuri lähdössä illaksi työn pariin...vapaat ohi!

Ihanat nuo astiat tuossa ekassa kuvassa!

magi kirjoitti...

Hei naiset!

Kiirettä on pitänyt! Miesparka on edelleen taudin kourissa. Sitä on näemmä liikeellä enemmänkin. Esikoinen on jo jalkeilla!

Suolakurkku, hunaja, smetana yhdistelmä on ihmeen kiva. Suolaista, makeaa, hapanta, karvasta...

Broileriin kannattaa laittaa reilusti rosmariinia ja sitruunaa sekä vakosipulia. Voisi olla ihan hyvä vaihtoehto tehdä kana jo muutama tunti ennen paistoa maustumaan jääkaappiin. Hyvää oli ja yritän pidätellä itseäni syöksymästä jääkaapille, sillä tähteitä jäi ruhtinaallisesti.

Pidän itsekin kovasti Pentikin sydänlautasista, jotka ovat mielestäni monikäyttöisiä!

Marja Kristiina kirjoitti...

Oi mitä herkkuja! Vasemmalla kädellä keittiöhengetär, oikealla sairaanhoitajatar -- nostan hattua! Vaan toki sitä rakkaimmilleen ja heidän vuokseen jaksaa usein paljon enemmän kuin muuten jaksaisikaan. Pikaista toipumista sinne all around!

Pitikin kysäistä sinulta ammattilaisen mielipidettä jälkikasvun tekeleestä; kiva että ehdit ensin! Sekä minä että isänsä olemme olleet kympin kuvisoppilaita, ja lapsella riittää ainakin kovasti intoa. Äidin silmissä teokset ovat tietenkin myös huimaavan kauniita ja edistyneitä ;-) Ja viisi- ja puolivuotispäiväkin on vielä kaukana edessä.

magi kirjoitti...

Marja Kristiinalle!
Ei ole omena kauaksi puusta pudonnut. Jälkikasvullanne on näkemystä ja todellakin kykyä. Jos intoa riittää suosittelen kuvataidekerhoa ja toivon todella, että hän saa kuviksesta innostuneen opettajan kouluun lähtiessään...

pioni kirjoitti...

Jälkiruoan tarjoiluastia on täydellinen;)

Helmi Junika kirjoitti...

Uah. Nam. HUH HUH MAGI!!!!! :-o~~~ Nyt tuli nälkä. Mitä herrrrkkuja. Miten kauniita kuvia.
Lumoavaa,
kiitos!

magi kirjoitti...

Pioni! Tämähän on todella ekologista. Astian voi popsia aterian päätteksi, hih!

Helmi Junika! Kiitos hyväntuulen tuojalle!!!

Merja K kirjoitti...

Nam mitä herkkuja. Palattiin juuri reissusta ja jääkaappi humisee tyhjyyttään. Noista kuvista tuli aivan armoton nälkä, nakkikioskille pitänee lähteä ;) Iloista pääsiäisen jälkeistä elämää! Terkuin Merja (ps. vaihdoin allekirjoitusta vähän lyhyemmäksi..)

Susa kirjoitti...

Voih! Nayttaa todella herkulliselta kaikki!!! Kuulin noista suolakurkuista vasta pari viikkoa sitten, nayttavat tosi hyvilta! Ja kana nayttaa herkulliselta, puhumattakaan rahkasta!!!

Helmiliina kirjoitti...

Ihana pääsiäismenu!! .. aah.. suolakurkut smetanan kanssa .. nam.. ja rosmariinikana! .. rosmariini on mielimausteitani.. ja jälkiruoka.. nam.. :) ..
Olet hemmotellut perhettäsi .. :)

Ihanan suloista viikkoa!

magi kirjoitti...

Merja, Susa ja Helmiliina! Kiva, kun piipahditte ja voimia alkavaan viikkoon. Kuopukselle nousi kuume jälleen. Mies on jo jalkeilla mutta sai lääkekuurin ja on vielä toipilas. Minulla oli suorastaan rankka pääsiäinen.

jaana kirjoitti...

Oi jestas mitä herkkuja!
Hattua nostan sinulle kun jaksat touhuta! Muista nyt kuitenkin välillä itsekin ottaa iisisti! Toivottavasti tauti alkaa pikkuhiljaa teillä hellittää! Mukavaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

Heidi kirjoitti...

Apua mitä herkkuja, kyllä teidän perheen on kelvannut!!! WAU!!! Minä mielelläni myös vähän maistelisin, hih, kattaus tosi houkutteleva!!

Heidi
<3

ps. mut pakko mennä nyt jääkaapille katsomaan josko sieltä löytyisi jotain...heh heh

Heidi kirjoitti...

Apua mitä herkkuja, kyllä teidän perheen on kelvannut!!! WAU!!! Minä mielelläni myös vähän maistelisin, hih, kattaus tosi houkutteleva!!

Heidi
<3

ps. mut pakko mennä nyt jääkaapille katsomaan josko sieltä löytyisi jotain...heh heh

Heidi kirjoitti...

Apua mitä herkkuja, kyllä teidän perheen on kelvannut!!! WAU!!! Minä mielelläni myös vähän maistelisin, hih, kattaus tosi houkutteleva!!

Heidi
<3

ps. mut pakko mennä nyt jääkaapille katsomaan josko sieltä löytyisi jotain...heh heh

Heidi kirjoitti...

innostuin niin, että laitoin kommentin kolme kertaa, anteeksi ;)

magi kirjoitti...

Jaana!

Kiitos huolenpidosta. Tauti on kyllä aika sitkeää sorttia mutta eiköhän me se selätetä!!!

Heidi! Hih! Että oikein triplana. Vahinkoja sattuu. Oli niin hyvät kommentit:o)

Hannis kirjoitti...

Voihan hitsit, mitä sulta löytyi!
Olisinpa ollut mukana :-)

Meillä normaalisti päästy pääsiäispöytään anoppilaan ja siellähän se on tänäkin vuonna stressannut lampaansa kanssa, mutta me tyydyimme blineihin, Ikean graaviloheen, hakatuun sipuliin, Abban suolakurkkuihin (myös Ikeasta) ja täkäläiseen ranskankermaan. Ja niin kun yritin olla kerrankin hyvä emäntä, meillä vain miehet nirsoili. Mies yritti syödä, mutta ei sitten lopulta oikein onnistunut. Ei kuulemma oikein maistunut tällä kertaa... Lapset söivät lohet. Tätä se on meillä, kun yrittää tarjota "perinneruokaa" :-) Lapset eivät syö ja mies syö ihan kamalan vähän. Että onko se ensi kerralla mäkkäriin vaan suoraan. (Yöks.)

Sinullakin taitaa olla Vaniljaa lautasina, vai katsoinko ihan väärin?

magi kirjoitti...

Hannis!

Kyllähän minäkin olen se ennakkoluulottomin uusien makujen maistelija perheessämme mutta en anna sen masentaa. Lapsien pitää pikkuisen aina maistaa uusia tuulia, kuten mämmiä kerran vuodessa.Tänä pääsiäisenä kaikki olivat kuitenkin onnellisia, että jaksoin laittaa yhteisen pääsiäisaterian, vaikka muu väki oli pedin pohjilla.

Vanilja- sarjahan se on. Pidän siitä kovasti!