tiistai 11. maaliskuuta 2008

KOTIPUU


Ihmisen elämä on kuin puiden oksisto.
Kukin meistä kurkottelee kohti valoa, ylöspäin. Joka vuosi me kasvamme ja ainakin silloin tällöin olisi syytä karsia villiversoja, jotka tukahduttavat kasvuamme, estävät meitä kantamasta hedelmää.

Jokainen meistä on juurtunut ja kasvanut kiinni omanlaiseensa runkoon.
Runkoja on erilaisia ja oksa ei aina voi runkoansa valita. Kukin puu kasvattaa myös juuriston ja oksien elämän kannalta on tärkeää, että juuristo kuljettaa sille ravinteita,
runkoa pitkin.

Puusta pudonnut oksa ei enää voi kantaa hedelmää, sen väriloisto hiipuu, ravinnonsaanti on katkennut.

Kun yksi oksa on puusta pudonnut,
voi puukin huonosti.
Puun haava saattaa vuotaa ja se on altis sairauksille.

Tämä blogimaailmakin on kuin yksi suuri puu ja me kirjoittajat sen oksia.
Tuemme toisiamme pilvisinä päivinä, kun lumen paino tuntuu raskaana harteillamme. Ihastelemme oksien väriloistoa ja hedelmiä, joita oksilta putoilee maahan. Puhallamme hyvää tekevää ilmaa,
jotta lehdet voisivat tanssia iloisina,
vapaina.

Kiitos Wanhattaren naisille tunnustuksesta. Lentäköön se leijan lailla Arleenan sanomiin ja Neidonhiuspuun salaisuuteen. Kiitos siitä, että olette olemassa ja jaatte kanssani tätä päivien kirjoa. Ja kiitos kaikille muillekin ihanille oksille, jotka teette tästä yhteisestä puustamme ihanan kotipuun, värikkään ja turvallisen!

Vielä jonain päivänä ehdin perehtyä linkitykseen. Siihen asti suonette minulle anteeksi!


8 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Kiitos magi kauniista sanoistasi ja tunnustuksesta.
Kannustus ja kiitos antavat voimia jaksaa täällä arjen aherruksessa.

Merja Kasperiinasta kirjoitti...

Voi miten kauniisti taas kirjoitettu - herätti monenmoisia ajatuksia. Itselläni kitulias talvi takana, mutta kuukausi sitten heräsin taas "kasvuun" ja nyt on ihana kevät edessä. Mieleeni on lähtemättömästi jäänyt lausahdus, jonka Presidentti Nixon on sanonut:"If you haven´t been in the deepest valley, you don´t know how it feels to be in the highest mountain". Aivan niin, sitä se elämä on :) Kepeää keskiviikkoa!

magi kirjoitti...

Hei Arleena ja Merja!
Kevät on kasvun aikaa, uuden syntymisen, neitseellisen vihreän- rakastan kevättä!

taburetti kirjoitti...

Kauniita sanoja..:) Kiitos niistä !!!
Takana pari huonompaa päivää...... miten sanasi antavatkaan voimaa ja ajatuksia.
Kiittäen sanoistasi!!
-Jaana-

taburetti kirjoitti...

Minulla on sinulle jotakin blogissani Magi!!
-Jaana-

jori kirjoitti...

Voi Sinua Magi - Kiitos ja kumarrus=) Koska kirjoitat niin kauniisti niin ojennan Sinulle Mikko Perkoilan sanat ihanasta laulusta

Kuunsirpin sakaraan riippumaton ripustan ja katson sieltä avaruuden maisemaa. Sen suuri hiljaisuus levottoman lepoon saa. Sen suuri rauha rauhoittaa rauhattoman.

On tuolla Maa, pallo sininen, yhteinen koti eläinten ja ihmisten. Pinnalla sen yhtään rajaa näe en.

Voi katse vaeltaa taakse valovuosien, minne raketit ei yllä retkillään. Vaan itse tänne jään, tännekin luo säteitään oma Aurinkoni, tähti tähtien.

Perkoilan lastenlaulut ovat ihania ja antavat aina voimia päivään uuteen aivan niin kuin Teidän kaikkien ihanien blogiystävien kirjoitukset.

Kiitos siis Sinulle voimaannuttavista sanoista ja aurinkoisia kevätilmoja

magi kirjoitti...

Taburetille lämmin kiitos!!!!

magi kirjoitti...

Jori!

En tunnekaan tuota kaunista laulua. Kiitos sinullekin ihanista sanoista ja upeista kuvista....