perjantai 23. tammikuuta 2009

Tabula rasa


Tabula rasa, tyhjä taulu. Muistelen termin liittyvän psykologiaan ja ajatukseen siitä, että lapsi olisi syntyessään kuin tyhjä taulu. Siitä on niin kauan kun olen psykologiaa viimeksi lukenut, että voin olla väärässäkin. Katsellessani kehyskuvaa, tupsahti termi mieleeni ja alkoi elää ajatuksissani ihan omaa elämäänsä...

Jokainen meistä kantaa elämänsä aikana lukuisia kehyksiä harteillaan. Olemme äitejä, aviopuolisoita, työkavereita, ystäviä, uskottuja... Joskus tekisi mieli katsella oman elämänsä tauluseinää ulkopuolisin silmin. Millaisia värejä työminäni ympärilleen levittää, millainen olen ystävänä? Välittyykö äititaulustani rakkauden hehkuvat punasävyt vai onko värit haalistuneet arkisen harmaiksi? Onko tauluseinäni täynnä iloisia maalauksia, elämänkokemuksia? Vai onko tauluseinälläni tyhjiä kehyksiä, keskeneräisiä maalauksia, onko kehysten asettelu harmonista, sopusointuista?

Kehykset ovat kauniita. Mutta pelkät kehykset eivät kerro katsojalleen juuri mitään syvällisempää. Kehyksiä voi sommitella sievästi erilaisiin asetelmiin mutta yleisilme jäänee kuitenkin tyhjäksi. Toisaalta tyhjät kehykset ovat ehtymättömien mahdollisuuksien lähde. Jotain on vielä edessä, jotain on vielä odottamassa.

Oman elämäni tauluseinässä toivon näkeväni värien räiskettä mutta harmaankin tasapainottavia sävyjä. Harmaa näet on väri, joka ei muuta lähellään olevia sävyjä vaan antaa niiden hehkua koko loistossaan. Ilman harmaata vaikutelma voisi olla liian hyökkäävä, epäaito. Ja tälläkin hetkellä seinälläni roikkuu lukuisia tyhjiä kehyksiä kuin etsien paikkaansa...

Välillä on aika repiä vanha maalaus irti ja pingottaa kehykseen uusi kangas. Aloittaa alusta. Vanhan päälle maalaaminen olisi edullinen ratkaisu mutta vanha työ saattaa pilata uudenkin. En suosittele. Repiminen on kivuliasta mutta kuinka ihana onkaan uusi juuri maalattu taulu. Usein mietin, että haluaisin välillä kokeilla jotain ihan muuta työtä. Maalata tauluni uudestaan, repiä vanhan irti tai oikeastaan tehdä vanhan rinnalle uuden, värikkäämmän," abstraktin" maalauksen. Tuttu ja turvallinen "naturalismi "ei tunnu enää riittävän. Tällaisena yhteiskunnallisena kriisiaikana ei kuitenkaan rohkeus riitä väri-ilotteluihin.

Kukaan meistä ei ole tabula rasa. Jokainen meistä on arvokas sellaisenaan. Jokaisen tauluseinässä on myös useampia kehyksiä maalauksilla tai ilman. Erilaiset tauluseinät kertovat meille lukuisia tarinoita. Siitä koostuu elämän rikkaus, elämän kirjo. Tänään haluaisin tutustua ainakin yhteen uuteen maalaukseen. Olisiko se sinun taulusi?

Maalausten äärellä koitan pitää mielessä, että vinoon keikahtaneiden taulujen suoristaminen ei ole minun tehtäväni. Jokainen saa pitää tauluseinänäsä juuri sellaisena kuin se on. On minun ongelmani, jos en voi nauttia erilaisten seinien suomista elämyksistä. Minä voin vaikuttaa vain oman seinäni kukoistukseen.

10 kommenttia:

marjamatilda kirjoitti...

Kiitos! Jäin mietiskelemään! Tuli hyvä mieli! Tauluseinäni on väri- ja kuvarikas. Pohdin , miten ne laittaisin esille muidenkin iloksi!

tinttarus kirjoitti...

Jännää....itselleni piirtyy ajatuksiin tämä niin, että olen syntyessäni tänne maailmaan saanut itselleni raamit. Niissä raameissa kuljen elämän vaiheesta toiseen, valitsen risteyksissä minulle mieluisan tien. Koskaan ei voi tietää, mihin elämä kuljettaa.Millainen kuva seuraavaksi valmistuu... USkoen ja luottaen kuitenkin kuljen. Ja odotan, mitä raameihin pingotettuun kankaaseen piirtyy. Olen siis samoissa kehyksissä vaihtuva kuva:) Kun on aikansa ollut se värikäs, vauhdikas värikylläinen hiukan naivistinen, mutta raikas kuva, vahvoilla öljyväreillä maalattu, on hetki, jolloin kuva irroitetaan kehyksistään, varovasti, rullataan muistojen laatikkoon laitettavaksi. Joskus ehkä joku sen sieltä ottaa uudelleen esiin ja näyttää vaikkapa lapsilleni. Uusi vaihe elämässä, aika uuden maalauksen, piirroksen.....tuttuihin raameihin laitettavaksi.
Millainen kuva minä olen nyt? Seesteinen maisemamaalaus, jossa horisontissa metsänreunassa pilkottaa pieni punainen lato, jonka piipusta tupruaa lämmin savu, asumisen merkki.:)Maiseman värit vaihtuvat lämpimistä vihreän ja ruskean sävyistä harmaalla taittuvaan utuun.

Tabula rasana en haluaisi olla kuin sen hetken juuri ennen uuden kuvan piirtymistä.

Kiittelen ajatuksiin vauhtia laittaneesta postauksesta ja toivottelen sinulle mukavaa ja värikylläistä viikonlopun jatkoa.

Salviaseppele kirjoitti...

Hei Magi! Blogissani on jotain sinulle kuuluvaa.

magi kirjoitti...

Marjamatilda,kuvaseinääsi onkin mukava tutustua!

Tinttarus, kiitos pohdinnoista. Olipa mukava lukea ajatuksiasi.

Lehtokotilolle kiitos tunnustuksesta. Vastaan sinulle....

Junika kirjoitti...

Viimeinen kappale sisältää ihan äärettömän fiksun ja tärkeän ajatuksen. Kiitos muistutuksesta ja uudesta tavasta kuvata tuota ajatusta!

Tuula kirjoitti...

Ihana ja hieno kirjoitus. Jäin pohtimaan omia kehyksiäni.. Jotkut ovat jo täynnä, jotkut vasta hahmottumassa, ja joistain en taida vielä tietääkään. Jotkut putkahtavat elämääni, vaikkei niin olisi väliksikään. Joitain havittelemiani taas en saa sitten millään kiinni :)

Erityisesti olen miettinyt, että miten pysyisin mahdollisimman positiivisesti vaikuttamaan tuohon meidän pikku "tabula rasaan". Tai ei 6-kuukautinen enää ole ihen tyhjä taulu, mutta kuitenkin vielä niin kovin alussa. Kauhistuttaa välillä se vastuun määrä, joka on kohdalle tullut!

Mukavaa viikkoa ja lämpöisiä ajatuksia!

jaana kirjoitti...

Minä olen varmaankin yksissä kehyksissä oleva kuvakollaasi, jossa kuvia on liimattu päällekkäin, limittäin, vinottain, jopa ylösalaisin. Osa kuvista on jo repeytynyt ja osa niin haalistuneita, ettei niistä tahdo saada selvää. Muutama kuva on liimattu niin tiukkaan, etten saa niitä millään irti vaikka kuinka haluaisin. Tai jos saan revittyä, niin osa viereisestä kuvasta lähtee väkisin mukaan....
Viime aikoina kuvani ovat olleet kovin harmaita, varsinkin kun vertaan niitä menneiden vuosien värikylläisiin ja hehkuviin kuviin....

tinttarus kirjoitti...

Sinulle on jotain blogissani.Oleppa hyvä!
Kipaise hakamaan.....

magi kirjoitti...

Junika! Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa ja hienoa, jos sait jotain ajatuksenmurusia.

Tuula! Kasvatusvastuu on iso juttu. Mitä suuremmiksi lapset kasvavat sitä enemmän joutuu pohdiskelemaan monia kysymyksiä. Näin opettajan näkökulmasta katsoessa tulee välillä tunne, että tieto lisää tuskaa. Täytyy vaan laittaa kätöset ristiin ja luottaa, että vaikka itse ei ole täydellinen kasvattaja, selviävät lapset ihan hienosti. Ja itsellekin pitää olla armollinen.

Jaana! Kollaasit ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Luulenpa, että aikaisempien vuosien hehku on saanut täyden loistonsa tämän päivän harmaiden sävyjen rinnalla. Harmaa voi olla myös hyvin hienostunut, arvokas. Kuka tietää jos sen rinnalle syntyy uusi pastellisävyjen aikakausi....

Tinttarus, kiitos!

arleena kirjoitti...

Elämän varrella tyhjään tauluun tulevat värit yksi kerrallaan. Ne kertovat kasvun, ilon, onnen, rakkauden, surun. Kaikki elämään kuuluvat sävyt.

Jokainen talu on erilainen, ainutkertainen. Sen voisi itse toteuttaa kon kreettisesti värein, vaikka juuri anstraktina.