Ensin tuli pitkä aivastus....

Kuumeilua ja köhää on riittänyt tälle viikolle. Pirpanamme on ollut kovin sairas. Edellisellä kerralla, kun kuume kipusi korkealle hän sai kuumekouristuksen, joka oli pelottava kokemus ennenkaikkea äidille. Nyt olemme sitten heräilleet öisin mittailemaan kuumetta, jota on ollut jo neljä päivää. Tänään en siis saisi olla enää kotona vaan ansiotyössäni. Lapselle pitäisi pystyä järjestämään hoito kolmessa päivässä. Mutta entäs sitten, kun se ei vaan ole mahdollista? Ainoa hoitaja on äiti tai iskä. Ensi viikolle rientää mummu ja pappa hoitamaan pitkän matkan takaa, jos tauti voi vieläkin hyvin! Onneksi on mummu ja pappa.

Tänään otin siis palkattoman virkavapaapäivän.Tietysti otin! Eihän sairasta lasta voi päiväkotiinkaan lähettää. Pohdiskelin tässä niitä vanhempia, joiden lapsi sairastuu vakavasti. Mitäs sitten tehdään? Kaikki kivut kun eivät mene ohi kolmessa päivässä? Miten sitten tulisi toimeen? Harvalla lapsiperheellä on sellaisia säästöjä, että vanhempi voi jättää työnsä ja jäädä kotiin. Entäpä sitten yksinhuoltajat?

Tänään toivotan voimia kaikille teille, jotka tänään keittelette kuumaa mehua, silittelette kipeitä jäseniä, annatte kipeälle lapselle lääkettä ja taistelette äärimmäisen väsymyksen kourissa. Ehkä jo huomenna helpottaa.

Terveisin, magi pumpulipuiden keskeltä

TuNNuStUKsIA

Minulle on heitetty paristakin blogista tunnustus, jonka mukana seuraa haaste. Minun pitäisi paljastaa muutamia asioita,addictioita, intohimoja....

1. Olen auttamaton kenkäfriikki. Työpöytäni alle on parkkeerattuna vähintään neljä paria korkokenkiä, joita sujuvasti vaihtelen työpäivän aikana. Isoäitini oli kukkakaupassa töissä ja kulki päivittäin viiden kilometrin työmatkansa korkokengillä. Olen siis saanut korkokenkägeenit jo äidinmaidossa, hih! Viimeisin kenkähankintani oli tosin juoksulenkkarit. Erinomaiset sellaiset. Lasten kengistä olen todella tarkka ja kummallekin pojalle on ostettu aina omat kengät. Vääränlaiset kengät voivat vaikuttaa erittäin vahingollisesti kasvavaan lapseen...

2. Olen jäänyt koukkuun bailatinoon. Lapsena harrastin tanssia laidasta laitaan mutta nuoruusvuosina soittoharrastukset jyräsivät alleen tanssitunnit. Nyt olen viehättynyt latinorytmeistä ja tanssahtelen ainakin kerran viikossa pari tuntia sambaa, rumbaa, merengueta.....
Hyvä niin, sillä olen melko epäliikunnallinen ihminen ja nautin suunnattomasti, että olen innostunut edes jostain urheilusta.

3. Kaappini pursuavat kaikkinaisia askarteluvälineitä, rautalankaa, huovutusta, posliininmaalausta, kangasvärejä, kuumaliimapistooleita, pihtejä ja putkia.....Ensi kuussa lähden hopealankakurssille. Sormeni ovat syyhynneet jo pitkään korujen suloiseen maailmaan.... Kokeilen aina kaikkea uutta. Harvaan asiaan jään koukkuun mutta innostus kestää jonkin aikaa. Piirtämiseen olen koukuttunut jo pikkutyttönä. Kiitos edesmenneelle mummulleni, joka osti minulle joka kesä muovikassillisen piirustuspaperia.

4. Olen auttamaton herkkusuu. Rakastan italialaista ruokaa ja suussasulavia suklaaleivonnaisia sekä salmiakkia.Ja siksi on ostettu ne lenkkarit!!!

5. Haluasin kiihkeästi tutustua erilaisiin ihmisiin. Erityisen kiinnostunut olen henkilöistä, joiden sydän palaa jollekin asialle. Oman alansa spesialistit ovat mielenkiintoista seuraa. On opettavaista ja avartavaa kuunnella ja keskustella heidän kanssaan. Ihan kuin avaisi uuden jännittävän kirjan. Kiitos mm. Vintage ladylle mukaansatempaavista upeista taide- elämyksistä. Elän tapaamistemme hehkussa vielä viikkoja. Eräällä tällaisella tutustumisretkellä tapasin vuosia sitten mieheni, jolla oli myös paloa ja elämisenmeininkiä mukanaan.

6. On ihanaa olla herkkä, on kamalaa olla herkkä ja minä olen varmasti yliherkkä. Siitä on seurannut monia noloja tilanteita mutta paljon hyvääkin. Yritän elää asian kanssa ja toisaalta olen kiitollinen, että minut luotu juuri tällaiseksi kyynelehtijäksi.

Tabula rasa

Tabula rasa, tyhjä taulu. Muistelen termin liittyvän psykologiaan ja ajatukseen siitä, että lapsi olisi syntyessään kuin tyhjä taulu. Siitä on niin kauan kun olen psykologiaa viimeksi lukenut, että voin olla väärässäkin. Katsellessani kehyskuvaa, tupsahti termi mieleeni ja alkoi elää ajatuksissani ihan omaa elämäänsä...

Jokainen meistä kantaa elämänsä aikana lukuisia kehyksiä harteillaan. Olemme äitejä, aviopuolisoita, työkavereita, ystäviä, uskottuja... Joskus tekisi mieli katsella oman elämänsä tauluseinää ulkopuolisin silmin. Millaisia värejä työminäni ympärilleen levittää, millainen olen ystävänä? Välittyykö äititaulustani rakkauden hehkuvat punasävyt vai onko värit haalistuneet arkisen harmaiksi? Onko tauluseinäni täynnä iloisia maalauksia, elämänkokemuksia? Vai onko tauluseinälläni tyhjiä kehyksiä, keskeneräisiä maalauksia, onko kehysten asettelu harmonista, sopusointuista?

Kehykset ovat kauniita. Mutta pelkät kehykset eivät kerro katsojalleen juuri mitään syvällisempää. Kehyksiä voi sommitella sievästi erilaisiin asetelmiin mutta yleisilme jäänee kuitenkin tyhjäksi. Toisaalta tyhjät kehykset ovat ehtymättömien mahdollisuuksien lähde. Jotain on vielä edessä, jotain on vielä odottamassa.

Oman elämäni tauluseinässä toivon näkeväni värien räiskettä mutta harmaankin tasapainottavia sävyjä. Harmaa näet on väri, joka ei muuta lähellään olevia sävyjä vaan antaa niiden hehkua koko loistossaan. Ilman harmaata vaikutelma voisi olla liian hyökkäävä, epäaito. Ja tälläkin hetkellä seinälläni roikkuu lukuisia tyhjiä kehyksiä kuin etsien paikkaansa...

Välillä on aika repiä vanha maalaus irti ja pingottaa kehykseen uusi kangas. Aloittaa alusta. Vanhan päälle maalaaminen olisi edullinen ratkaisu mutta vanha työ saattaa pilata uudenkin. En suosittele. Repiminen on kivuliasta mutta kuinka ihana onkaan uusi juuri maalattu taulu. Usein mietin, että haluaisin välillä kokeilla jotain ihan muuta työtä. Maalata tauluni uudestaan, repiä vanhan irti tai oikeastaan tehdä vanhan rinnalle uuden, värikkäämmän," abstraktin" maalauksen. Tuttu ja turvallinen "naturalismi "ei tunnu enää riittävän. Tällaisena yhteiskunnallisena kriisiaikana ei kuitenkaan rohkeus riitä väri-ilotteluihin.

Kukaan meistä ei ole tabula rasa. Jokainen meistä on arvokas sellaisenaan. Jokaisen tauluseinässä on myös useampia kehyksiä maalauksilla tai ilman. Erilaiset tauluseinät kertovat meille lukuisia tarinoita. Siitä koostuu elämän rikkaus, elämän kirjo. Tänään haluaisin tutustua ainakin yhteen uuteen maalaukseen. Olisiko se sinun taulusi?

Maalausten äärellä koitan pitää mielessä, että vinoon keikahtaneiden taulujen suoristaminen ei ole minun tehtäväni. Jokainen saa pitää tauluseinänäsä juuri sellaisena kuin se on. On minun ongelmani, jos en voi nauttia erilaisten seinien suomista elämyksistä. Minä voin vaikuttaa vain oman seinäni kukoistukseen.

NALLEHALAUS

Tänä iltana lähetän sinulle yhden lämpimän, pehmeän nallehalauksen. Sellaisen rutistuksen, joka tuntuu varpaista nenänpäähän ja takaisin. Olen sitä mieltä, että jokainen meistä tarvitsisi sellaisen halisylin ainakin kerran päivässä, sillä hieronta, kosketus, halaus ja ihmiskehon lämpö vähentävät stressiä sekä edistävät paranemista ja vaikuttavat myönteisesti mm lapsen kasvuun.

Joululomalla luin kirjan oksitosiinista( Parantava kosketus). Oksitosiiniä on pidetty naishormonina, koska se on löydetty synnytyksen ja maidonerityksen yhteydessä. Myöhemmissä tutkimuksissa on kuitenkin osoitettu, että oksitosiinia vapautuu myös, kun ihmistä kosketetaan miellyttävällä tavalla esimerkiksi hierottaessa. Tämä ei ole mitenkään sukupuolisidonnaista. Oksitosiini vaikuttaa monilla myönteisillä tavoilla ihmisen elimistöön; strssihormonitaso laskee,verenpaine laskee, kipukynnys nousee ja elimistössä tapahtuu rauhoittumista.

Oksitosiinin vapautuminen esimerkiksi imettäessä luo tunnesiteen äidin ja lapsen välille. Kosketus liittyy myös yhteenkuuluvuuteen ja ryhmähenkeen. Maalintekijää halataan kilpaa!!!Ihmisten välisen kosketuksen normeissa on suuria kulttuurieroja. Tutkimusten mukaan esimerkiksi ranskalaiset koskettavat toisiaan enemmän kuin yhdysvaltalaiset. Ilokseni huomaan, että halaamiskultturi on rantautunut kotosuomeemmekin ainakin meidän ystäväpiirissämme.

Koskettaa voi myös psykologisella tasolla. Tapaamiset toisen ihmisen kanssa voidaan kokea lämpiminä, turvallisina ja tukea antavina kokemuksina tai kylminä ja vaativina. Hyvien ihmissuhteiden eteen kannattaa tehdä töitä.

Halausterveisin, Magi

Hyvää yötä piltit....

Kyllä uni on ihmeellinen ja ihana asia. Unen tärkeyden tietää varmasti jokainen pienten lasten äiti ja isä. Nukkumattomat viikot, kuukaudet ja vuodet kuluttavat fyysisiä ja henkisiä voimavaroja. Siksi olenkin tänään niin onnellinen levollisen yön jälkeen. Heräsimme tänään puoli kymmeneltä, mikä on täysin käsittämätöntä meidän perheessämme. Esikoisemme valvotti meitä pari ensimmäistä vuotta ja kuopuksemme on jo kolme ja puolivuotias ja edelleen melkoinen yökukkuja. Välillä voimavaramme ovat olleet miinuksen puolella mutta tänään, voi tänään olisin voinut valloittaa vaikka koko maailman.

Unettomuudesta kärsii tälläkin hetkellä melkoinen joukko ihmisiä. Syitä unettomuuteen on varmasti yhtä monia kuin yökukkujiakin. Itselläni unirytmit ovat häiriintyneet jatkuvien heräilyjen vuoksi. Välillä olen niin luovalla tuulella, että uni kaikkoaa kaikkien ideoiden pursuillessa ajatusmaailmasta. Silloin on parasta nousta sängystä ja kirjoittaa ideat paperille. Olen myös tutustunut erilaisiin rentoutustekniikoihin ja ne toimivat minulla yllättävän hyvin. Kun keskittyy hengitykseensa ja etenee ajatuksissaan varpaista päähän asti, on usein uni yllättänyt kesken rentoutushetken. Suosittelen lämpimästi.

Kuvassa on kuopuksemme uusi/vanha sänky, joka löytyi paikallisesta vanhan tavaran liikkeestä. Ensi yönä testaamme, miltä uni maistuu tuossa monia öitä nähneessä puusängyssä. Toivottavasti hyvin. Makeita unia teille kaikille!

KOTIOPETTAJATTAREN KODISSA

Tänään jäin pohdiskelemaan, miten elämämme kulkee tiettyjä reittejä, ikäänkuin suunniteltuja polkuja seuraillen. Kun aloittelin blogini kirjoittamista ja valitsin nimekseni kotiopettajattaren, en totisesti tiennyt asuvani jonain päivänä vanhassa opettajaseminaarissa johtavan opettajattaren asunnossa. En osannut aavistaa, että kirjoittelen kotiopettajattaren blogiani paikassa, josta lähetettiin opettajattaria ympäri Suomea. Seminaarin naisopettajat olivat uranuurtajia naisasiaa ajaessaan, kyläkouluja perustettiin ja tytötkin pääsivät oppimaan tuiki tarpeellisia taitoja.

Lomalla ollessani olen tutustunut uuden kotimme kiehtovaan historiaan. Pieniä palasia sieltä täältä, kuvia ja tekstejä elämästä 1900- luvun alun pikkukaupungissa. Olen lukenut myös historiallisen romaanin Lilly, joka maalaa tarkan kuvan kuvan oikeudentuntoisen opettajattaren elämästä 1900- luvun Suomessa ja kotimiljöössämme. Paljon on maailma muuttunut, ymmärrys ympäröivästä maailmasta lisääntynyt mutta ihminen on pysynyt samanlaisena tunteineen, iloineen ja suruineen.



Historia avaa ymmärryksemme tähänkin päivään, kirjoitettu sana kirvoittaa mielikuvituksemme täydentämään tarinaa mielikuvin. Kuinka jännittävää onkaan astella talon pihapiirissä ja aistia menneen ajan henki jokaisessa rakennuksessa. Koskettaa ovia, jotka kätkevät sisälleen tuhansia tarinoita kaipauksesta, onnesta, ikävästä...

Miksi minä olen täällä tänään? Miten polkumme on tänne kuljettanut? Minkälainen on meidän tarinamme? Inspiraatiota ei tule ainakaan puuttumaan, talon tuhannet tarinat elävät mielikuvituksessani rikkaampana tänään kuin eilen- mitä niiden kanssa tekisin?

AIKAA SINULLE, AIKAA MINULLE, AIKAA MEILLE, AIKAA TEILLE...

Selasin vanhoja kuvia, välähdyksiä menneeltä vuodelta. Digikuvien aikaan albumi avautuu sähköisesti, kuvia ei voi enää koskettaa. Pitäisi selata satoja otoksia ja valita parhaita, liimailla aito albumi, kirjoittaa muistoja. Mutta kaikki se veisi liiaksi aikaa. Koska voisin sellaiseen ryhtyä?

Aika on kummallinen juttu. Tämän päivän vitsaus lienee ajan seuralainen kiire. Kaikilla ihmisillä on aina kiire. Meilläkin on kiire. Ei ole aikaa mihinkään?Varsinkaan ei ole aikaa itselle.

Näin lomalla kieltäydyn aikatauluista. Haluan selättää kiireen edes muutaman kerran vuodessa. Pysähtyminen tekee hyvää fyysisesti ja psyykkisesti. Toisaalta pysähtyminen tuo mukanaan erilaiset fyysiset oireet, jotka kertovat, että vauhti on ollut taas liian kova. Mutta minkäs teet jos kolmivuotias nukkuu edelleen huonosti ja on henkisesti vaativa työ. Arkipäivä on yhtä rumbaa kodin, koulun ja päiväkodin välillä.

Kuluneen syksyn aikana olen pohdiskellut tätä elämää kerta toisensa jälkeen. Kuinka kaipaankaan hiljaisuutta! Kuinka kovasti tarvitsisin edes pieniä hetkiä itselle kaiken tämän touhotuksen keskellä. Ottaisin esille maalausvälineet, antaisin siveltimen tanssia villisti ja vapaasti valkoisella paperilla. Heittäytyisin mielikuvituksen pauloihin, kuvien suloiseen maailmaan.

UUsi vuosi 2009. Mitä uskaltaisin toivoa? Joulutoivomukseni oli unta ja lunta ja kumpaakin olen saanut pienissä määrin mutta kuitenkin riittävästi ollakseni melko levänneen oloinen.
Olisiko aika laittaa äiti kuntoon? Lisätä liikuntaa, ottaa tavaksi pysähtyä ja kuulostella kuinka minä voin tänään? Vastaanotimme uutta vuotta rakkaiden ystävien kanssa ja pohdiskelimme näitä samoja kysymyksiä. Miten me kolme-nelikymppiset jaksamme tänä päivänä? Miten jaksamme työpaineiden ja arkipäivän vaatimusten puristuksessa? Miten ehdimme vielä hoitamaan itseämme tai parisuhdettamme? Missä ovat ne arjen sankaritarinat, ihmisistä, jotka ovat selviytyneet? Olisi niin paljon kysymyksiä?

Maanantaina alkaa taas työt. Arki pyörähtää käyntiin. Saammeko vastauksia kysymyksiimme tulevanakaan vuonna? Vai kuljemmeko kuin sumussa eteenpäin luottaen siihen, että jossain tunnelin päässä kajastaa valoa. Ainakin kuljemme kohti kevättä. Valo lisääntyy päivä kerrallaan. polkumme kirkastuu edessämme ja voimat palaavat. Palaavathan? Kolmivuotiaskin täyttää joskus neljä ja sitten viisi ja oppii vielä nukkumaan. Oppiihan?

Kaikille uskollisille blogissani piipahtajille toivotan

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009!
PIRISTÄKÄÄMME TOINEN TOISIAMME,
TUKEKAAMME KANSSAMATKAAJIAMME ARKIPÄIVÄN HAASTEIDEN KESKELLÄ
JA NAUTTIKAAMME NIISTÄ PIENISTÄ HETKISTÄ, JOTKA SAAMME VIETTÄÄ RAKKAIDEMME KANSSA TAI IHAN YKSIN HILJAISUUDESTA VOIMIA AMMENTAEN!