sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

MÖKKIKUVIA ENNEN JA NYT

Terveisiä saunan lämmöstä ja tuulen tuiskeesta. Saavuimme juuri kotiin muutaman päivän mökkimatkaltamme.Kotipihassa minua oli odottamassa suloistakin suloisempi näky- vaaleanpunaiset, valkoiset ja aniliininpunaiset pionit kukassaan. Kuinka upeita ne ovatkaan!

Sää oli jälleen kovin vaihteleva ja taivaalta satoi kaikkea muuta paitsi lunta, jopa muhkeita rakeita. Sisukkaasti kuitenkin ulkoilimme ja saunoimme, pelasimme shakkia ja luimme kirjoja. Olo on raukea!

Itse luin hätkähdyttävän romaanin kiinalaisnaisten elämästä 1800 luvulla. Kuinka julmaa oli murskata pienten neitojen luut ja sitoa jalat seitsensenttisiksi. Poikkeuksellisen hyvin sidotut jalat olivat tie hyvään avioliittoon, varakkaaseen perheeseen. Huonosti sidotut jalat saattoivat sosiaaliseen laskuun ja heikkoon avioliittoon ja pahimmillaan aiheuttivat tytön kuoleman. Kirja kertoi elävästi siitä tuskasta, jota tuo raaka rituaali naisille aiheutti. En ollut aikaisemmin tutustunut nu shu- salakieleen, jota naiset siihen aikaan käyttivät keskustellakseen viestein keskenään.
Sydämeen käypä kertomus kahden naisen kohtalosta, jotka kietoutuivat toisiinsa laotong- suhteen kautta. Äärimmäisen mielenkiintoinen ja valaiseva kirja, jota voin lämpimästi suositella. Lumikukka ja salainen viuhka, Lisa See

Sitten niihin lupaamiini mökkikuviin. Valkoinen pieni keittiönurkkauksemme, kuultovalkeat seinät, valkonen tulisijamme ja käsin näpräämäni pellavaverhot...Pikkuisen nurkasta pilkistää myös maalaamani kulmakaappi pullollaan lasten lautapelejä, joita pelailemme ahkerasti. Lasikaapissa on jotain ihanaa Wanhattaresta... Ja alimmaisena tietysti vertailukohtaa kesken remontin.



Kiitos tuhannesti Hallattarelle suloisesta huomionosoituksesta ja voi kuinka iloitsinkaan jälleen uudesta tuttavuudesta kommentoimassa. Olette ihania, kun jaksatte piipahdella näin loma- aikaan! Lämmintä alkavaa viikkoa(toivossa on hyvä elää)!

31 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Tosi ihanan muutoksen olette tehneet. Kyllä tuolla kelpaa lomailla:) Ja astiat sopii kuin nenä päähän tuonne! Mukavaa alkavaa viikkoa Magi!

Mari

jaana kirjoitti...

Onpas todella upea muutos - ja kertakaikkiaan ihanan nåäköistä mökissänne!

Nuo valkoiset ruokapöydän tuolit on MAHTAVAT!!!! Nyt olen kade!

pioni kirjoitti...

Kuinka ihanan valoisa siitä tulikaan. Toivotaan oikein oikein kovasti kesäisempiä ilmoja.

TeSa kirjoitti...

Valkoinen, kevyestikkin sipaistuna, raikastaa huonetta. Kaunis pioni.

Hallatar kirjoitti...

Kotoisaa ja kaunista. =)


Se tunnustushaaste oli tuolla sivulla:
http://hallatar.blogspot.com/2008/07/briljanttia.html


*hymy*

Anne/ Huvilaunelmaa kirjoitti...

Valoisuutta ja raikkautta tuo valkea väri on tuonut tullessaan, tosi kovasti on mökki muuttunut! Hieno!! Ja minäkin kiinnitin huomioni noihin erikoisiin hienoihin tuoleihin! Oikein hyvää alkavaa viikkoa! T. Anne

arleena kirjoitti...

Kaunis juuri kesämökille sopiva tunnelma, valoisa ja romanttinen, rentouttava.

Pionit ovat kauniit, ihailen niitä muiden pihoissa ja joskus omassa tai työpaikan maljakossa leikkokukkina.

Sirkka kirjoitti...

Kaunista katseltavaa ja kaikki sopii niin ihanasti yhteen, pellavaverhotkin olet käsin jaksanut näpräillä aivan ihanat. Kyllä on mökille ihana tulla, kun kaikki on näin kaunista niin sisällä kuin ulkonakin.

Siellä matkalla ajattelin sinua
katsellessani ihastuttavia taloja muistelin mitä kerroit matkaltasi.

Meilläkin täällä oli pionit kauneimmillaan lähtiessämme matkalle, olivat kuitenkin vieläkin kun palasimme rakeidenkin jälkeen säilyneet ja poistaessani kuihtuneita, niin nuppujakin oli vielä ihan kiitettävästi.
Toivotaan aurinkoa ja vettäkin, molempia kohtuudella kesän jatkoksi:)

Tiina kirjoitti...

Kylläpä mökistä on muutoksessa tullut ihana... todella kaunis!!!
Mukavaa viikonalkua!!!
:) tiina.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Ihan eri näköinen nyt. Tosi kaunis!

Mimmi kirjoitti...

Hei.. Huisan ihanaa viikkoa sinulle. Auringon paistetta ja hyvää mieltä!

Suloinen mökki teilltä - siellä viihtyy varmasti hyvin..
Samat pionit minun kotipihalla.. :)

magi kirjoitti...

HEI KAIKKI! KIITOS AHKERASTA KOMMENTOINNISTA.JA TERVETULOA TE UUDET YSTÄVÄNI. MINÄKIN OLEN KOVIN ONNELLINEN MÖKIN MUUTOKSESTA JA ERITYISEN ILOINEN ON MIEHENI, JOKA MAALASI MUURIN JA SEINÄT. ONNISTUMISENELÄMYKSET OVET TÄRKEITÄ MEILLE KAIKILLE. KUULTOVAALEA SAA AIKAAN UNELIAAN UTUISEN TUNNELMAN, IKÄÄNKUIN MÖKKI OLISI KIEDOTTU SISÄLTÄ PUMPULIIN.KORKEAMMAT TUOLIT OLEN OSTANUT ENTISÖITYNÄ JA MATALAT TUOLIT OVAT VANHEMMILTANI.

Nora kirjoitti...

Ihana muutos! Valkoinen maali on ihmeainetta. :)

Mukavaa kesäloman jatkoa!

Tuula kirjoitti...

Teillä on niin kaunis mökki! Kyllä siellä kelpaa viettää mukavia lomapäiviä :)

Mainitsemastasi kirjasta tuli mieleen, että itse luen parhaillaan Jung Changin Villijoutsenia, joka myöskin kertoo kiinalaisten naisten kohtaloista (tapahtumat sijoittuvat lähinnä kulttuurivallankumoukseen ja sitä edeltävään aikaan). Kyllä on paljon kärsimystä aiheutettu ihmisille milloin minkäkin ideologian tai tapakulttuurin kautta...
Saa olla onnellinen, että itse saa tepastella terveillä jaloilla demokraattisessa yhteiskunnassa!

Mukavaa alkavaa viikkoa :)

*Katinkainen* kirjoitti...

Oih!!
Teilläpä on tunnelmallisen näköinen kesätupanen!!!<3<3<3
Kyllä se valkoinen antaa puhtia tummuneelle pinnalle kummasti!!!
Suloiset verhot olet väkerrellyt!!!
Ja noissa erihienoissa tuoleissa passaa aamukaffet hörppiä!!!
Hienosti on ukkokultasi kädessä maalipensseli pysynyt!!!
Takkakin on kuin eri torpasta!!!
Onnellisia ja rentouttavia lomailuja teidän katraalle toivottelee toinen
remontissa sukkuloiva mamma!!=O)

Heli kirjoitti...

Wau, mikä muutos! Ei samaksi uskoisi. Ison urakan olette tehneet, mutta 'mikään ei tuu ittellänsä' tavataan meillä päin sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Nin kaunis uusi valkoinen "keittiö", kyllä nyt kelpaa. ;)

Krisu

Nicole kirjoitti...

Aivan mahtava muutos! Ymmärrän, että viihdytte siellä vaikka sataisi räntää =).

Minäkin maalasin melkein samanlaisen nurkkakaapin viikonloppuna...

H ennA kirjoitti...

Mikä mökki! Niin kotoisan oloinen!
Blogissani on sinulle jotain ;-)

Leppoisia kesäpäiviä sinulle!

Kram Anne

arleena kirjoitti...

magi sinulle on briljantti, timantti blogissani. Sinulla jo varmaan onkin timantteja, mutta eihän niitä ole koskaan liikaa.

Mimmimamma kirjoitti...

Onpa kaunis mökki! Tuollaisessa kelpaisi asustella vaikka ympäri vuoden!:)

magi kirjoitti...

VOI KIITOS TEILLE KAIKISTA IHANISTA KOMMENTEISTA JA TIMANTEISTA, JOITA TE MINULLE AULIISTI JAKELETTE.ON OLLUT ILO PIKAISESTI PIIPAHTAA JA HUOMATA, ETTÄ KYLLÄ TÄÄLLÄ JOKU ON TAAS KÄYNYT VIERAISILLA! HALAUKSIA TEILLE KAIKILLE!

Heidi kirjoitti...

Heippa ihanainen Magi <3

Mökin muutos on raikas ja näyttää todella ihanalta.

Ihanaa olla taas täällä blogissa kaikkien ihanien "vanhojen" ystävien luona.

Heidi
<3

titta kirjoitti...

Ihana mökki :)
Titta

Marja Kristiina kirjoitti...

Heipä hei! Mikä MUUTOS!!! Kyllä valkoinen väri sitten raikastaa tilan kuin tilan. Ihanan näköistä!

Lämpöä ja aurinkoa toivotan!

Salviaseppele kirjoitti...

Kiitos kauniista blogistasi! Olen nimennyt kotiopettajattaren suosikkiblogieni joukkoon. Palkinto on noudettavissa blogistani Lehtokotilon majasta.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mahtava muutos on mökillänne tapahtunut...niin kaunista! Olette olleet ahkeria! Muistakaahan levätä välillä :)

Aurinkoista kesän jatkoa!

Ada och Emil kirjoitti...

Heippa todellakin piiiitkästä aikaa :)
Oletpas ollut ahkera.
Nuo verhot on todella kivat!

magi kirjoitti...

HEI TAAS JA VOI IHANA KUULLA TEISTÄ VANHOISTA TUTUISTA JA TERVETULOA LEHTIKOTILO KOTIOPETTAJATTAREN KOTIIN. PIIPAHDAN VASTAVIERAILULLA TUOTA PIKAA.....

Junika kirjoitti...

Onpas ihanan näköistä! :-)

HeidiHelmiina kirjoitti...

Hieno muutos! Kesäkeittiönne on nyt ihanan valoisa, raikas ja houkutteleva.