keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

VAPPUILOA!




Vappu lienee perinteisesti ollut työnjuhla, joten mekin aiomme juhlistaa sitä polkaisemalla käyntiin mökkiremontin. Vanha keittiö puretaan pois, mökki tyhjennetään ja seinät sekä katot saavat ylleen puhtoisen kuultovalkean värisävyn. Kesäkuun alussa kannetaan uusi keittiö sisään ja ruuvataan valkoiset posliininupit oviin. Punatiilinen takkammekin puetaan valkoiseen kesäasuun.



Kesäkuussa hyrrääkin sitten varmaan ompelukone. Pohdiskelen verhoasioita vasta kun suuremmat linjat on saatu valmiiksi. Pellavaa, ehkä yksiväristä tai sitten ruutua....

Mökkimme on ostettu kalustettuna ja nyt on aika tuumailla, mitkä tavaroista päätyvät kirpputorille ja mitkä saavat uuden maalin pintaan. Pirttikalusto päätynee ulkosalle ja sen tilalle hankimme pienen jatkettavan pöydän ja puutuolit. Kulmakaapin aion maalata ja lasioven taakse tulee kodikkaat ruutuverhot.

Tulevana viikonloppuna ostamme maalit ja ehkä jo kaakelitkin. Joitain malleja on kotona ihmeteltävänä. Pikkuremontti on mukavaa puuhaa. Hattua nostan niille pareille, jotka rakentavat taloa alusta lähtien. Siinä on rahapussi ja avioelämä kovalla koetuksella. Ystävät puskevat talkoissa, kun ei ole rahaa palkata työväkeä. Juuri nyt on materiaalihinnat korkeimmillaan useaan vuoteen. Mielenkiintoista on seurata, pysyykö rakentamisbuumi edelleen näin hektisenä, vai onko edessä talousgurujen uhkaama lama. Silloin ei ole mukava painia ylimitoitettujen lainojen kanssa.




Kovasti olemme mekin puntaroineet asumismuotoamme. Edessä on monenlaista pikkuremonttia, jos tässä kodissa jatkamme. Rakentaminen ei houkuttele ja järkihintaisia taloja ei juuri nyt ole tarjolla. Ystäviämme emme halua asettaa ikävään tilanteeseen talkoiden kanssa, sillä kaikkien elämä on tänä päivänä kiireistä ja kun viikonloppu koittaa täytyisi löytyä edes yksi kokonainen päivä levolle.

Elämme siis päivä kerrallaan, suunnitellen ja pohdiskellen, vaihtoehtoja puntaroiden. Mökillä saamme harjoitella remontointia minikoossa ja sunnuntaina tapaamme ammattimiehen, joka osannee neuvoa meitä kotimme remontoinnissa. Apuväkeä palkkaamme varmasti, sillä aikamme on rajallista ja haluamme nauttia myös kesästä ja nopeasti kasvavista pojistamme.

Edelliseen (eko)postaukseeni liittyen pitää mainita, että mökkimme sijaitsee puhdasvetisen pikkujärven rannalla. Sen seitsemän lähdettä pulppuavat raikasta vettä, jota voisi kuulemma jopa juoda. Mökkiläisten kesken on sopimus, ettei kukaan saastuta ympäristöä melulla tai polttoaineilla vaan matka taittuu soudellen tai sähkömoottorilla puksutellen. Nauttikaamme siis luonnon äänistä, linnunlaulusta ja lasten raikkaista kiljahteluista.
Vappuiloa teille kaikille!

21 kommenttia:

Hanne kirjoitti...

Työniloa remontoinnin parissa! En ole koskaan pitänyt vapusta ei ole oikein minua varten. Juhlikoot ne, joille vappu maistuu.

Meilläkin on mökillä lähde. Juomme siitä ihanan makuista, raikasta vettä.

krisuh kirjoitti...

Hyvää työntäyteistä vappua teille!
toivottelee
Krisu ilman h-loppua ;-)

tiiu kirjoitti...

Hauskaa vappua.
Remontti on mahdollisuus ja se tunne, kun kaikki on valmista. Nuo nupit ovat kerrassaan suloiset.

Marja Kristiina kirjoitti...

Järkeviä suunnitelmia! Ja IHANIA :-) Meidän 70-luvulla rakennettu hirsimökkimme on monella tapaa alkuperäisessä asussa ja olen sisustanutkin sen 'ajalle uskollisesti' retroon; keltaiseen ja ruskeaan. Mutta omaa tyyliäni se ei kyllä ole. En vain tiedä, uskallanko edes ehdottaa miehelle että seinät ja kalusteet voisi maalata valkoisiksi vaikka sieluni isoaakin sitä ;-)

Oikein iloista vappua toivotan teidän poppoolle!

arleena kirjoitti...

Mökistäsi tulee varmasti ihana, valkoista ja ruutua ja raitaa. Juuri mökille sopivaa, romanttista.

Puhdasvetisen järven rannalla on ihana lasten kanssa nauttia kesästä.

Iloista Vappua

magi kirjoitti...

Hanne! Joopa joo! Ei ole meillekään vappu ollut merkityksellinen juhla.Simaa ja ilmapalloja lapsille, minulle munkkeja. Pakastealtaasta löysin esipaistetut sydänmunkit, jotka maistuivat mainioilta. En ole koskaan onnistunut paistamaan omia munkkeja kunnolla. Jäävät raaoiksi sisältä tai palavat päältä.Edesmennyt isoäitini oli oikea munkinpaistaja!

magi kirjoitti...

Krisu!
Kiva kun piipahdit! Toivottavasti tapaamme taas pian.

Tiiu!
Remontti on todellakin mahdollisuus, tosin remonttitaitomme tuntien on mahdollisuus myös mokata pahemman kerran. Uskon vakaasti, että opimme ja jopa nautimme puuhasta.Nupit olivat minustakin kivat yksinkertaisuudessaan...

magi kirjoitti...

Marja Kristiina!
Kotisi hengen tuntien, uskon retrotyylin olevan mukavaa vastapainoa.

Arleena!
Valkoinen, ruutu ja raita sekä pilkut ovat olleet intohimoni kohteena jo vuosia. Kotiinikin haluaisin luoda tunnelman ikuisesta kesäpäivästä.

Helmiina kirjoitti...

Ihanaa, kun teillä on oma mökki, jota voitte laittaa oman maun ja mieltymysten mukaisesti. Suunnitelmat kuulostavat hyville.

Mummoni paistoi munkkirinkeleitä, niin eivät jääneet keskeltä raaoiksi.

Henna kirjoitti...

Nätit nupit ja mukavaa remonttia! Puhdas vesi on elämys, meidän mökillä siellä kotimaassa on puhdasta lähdevettä kaivossa ja se on hyvää!
Kuva oravasta...ihana :-)

Mukavaa Vappua!

Mimmimamma kirjoitti...

Oikein ihanaa vappua teitin perheelle!:)

Mintsumaria kirjoitti...

Hauskaa Vappua Sinullekin ja remontti-intoa sinne mökille!

magi kirjoitti...

Helmiina! Tarkemmin kun muistelen niin niinpä paistoi meidänkin mummu juuri munkkirinkuloita. Ne olivat aivan taivaallisen hyviä!

magi kirjoitti...

Henna! Voi kun kava kun taas piipahdit. Iloista vappua sinullekin!

magi kirjoitti...

Mimmimammalle ja mintsumarialle lämpimiä halauksia ja mukavaa vappua!

Elisa kirjoitti...

Ihailtavaa oli kypsä pohdintasi koskien tulevaa asumismuotoanne. Ottaa päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää.

Iloista vappua munkkien kera! Täällä on vatsa pullollaan niitä!

pioni kirjoitti...

Täälläkin vappu kului työn merkeissä, puutarhatöiden;)

Huset på landet kirjoitti...

Meillä on aika samanlaisia mökkisuunnitelmia. Teemmekin kaikki itse, askel kerrallaan...
Puhdas järvi kuulostaa ihanalta. Kivaa, jos saa edes mökillä nauttia joskus hiljaisuudesta! Voisin ehdottaa meidän mökkinaapureille, että pidetään yksi venevapaa (ja moottorisaha-, ja ruohonleikkurivapaa) päivä viikossa, mutta tuskin onnistuu =)
Hyvää viikonloppua!

Hannis kirjoitti...

Heippa Magi!

Teilläkin ihanat mökkeilyt! Olen kyllä vähän kade :-) Tässä juuri omaan blogiini kirjoittelinkin - ennen sun blogin lukemista - omasta mökkikaipuustani. Ihania juttuja kyllä suunnitella ja odotella kesää! Voi kun se olis kaunis ja lämmin.

Iloisia ilmeitä ja aurinkoa
toivottelee

Hannis

(Joka yrittäis saada maalausinnon vihdoin päälle. Akvarellivärit päivystäneet työpöydällä jo melkein kuukauden.)

P.S: Munkkien sisään pala banaania niin johan paistuvat kypsiksi sisältäkin ja jäävät ihanan maukkaiksi myös!

Heidi kirjoitti...

Oi Magi,

kuinka ihanalta mökkinne kuulostaa ja järvenrannalla. Näin se on paras päivä kerrallaan ja katselkaa mitä elämä suo. Me täällä teille pidämme peukkuja ja innolla tietysti odotamme väliaikatietoja, jookos !?!?!? ;)

Heidi
<3

tiina kirjoitti...

Onnea mökkirempalle sekä mukavaa sunnuntaipäivää!!! :)