tiistai 15. huhtikuuta 2008

ELÄMÄNI PUUTARHASSA


Pihan rapsuttelu on terapiaa parhaimmillaan. Huolet ja murheet haihtuvat taivaan tuuliin. Eilen sain aimo annoksen hyvää tekevää pihaterapiaa ja aamun valjetessa otamme uudestaan haravat käteen kuopuksen kanssa. Esikoinen lepäilee tämän päivän. Kovia pöpöjä nämä kevätflunssat. Nyt pojat katsovat hetken videota ja minä voin puuhastella tietokoneen parissa.

Pihaa rapsutellessa sitä ehtii mietiskellä monenlaisia asioita. Oman elämän puutarhaan on kerääntynyt hyvinkin erilaisia kasveja. Upeita vanhoja pioneja, jotka kukkivat majasteetillisesti kesän kauneimpaan aikaan. Mutta menepäs koskemaan niihin, niin heti ne suuttuvat ja lopettavat kukintansa. Menee vuosia, ennen kuin ne kukkivat uudelleen. Paikan vaihdos on niille kauhistus!




Pihassani on myös nopeasti leviäviä lajikkeita,
jotka valtaavat alaa ja tukahduttavat pienemmät kasvit nopeasti alleen, jollei niiden leviämistä valvo tarkoin. Nämä kasvit eivät säikähdä jakamista ja muutoksia vaan ne leviävät runsaasti ja ilahduttavat varmasti kovankin talven jälkeen sisukkaalla kasvullaan ja kukinnallaan.

Kalliokasvit
sinnittelevät paahteessa ja heikossa mullassa kituliasta olosuhteista huolimatta.
On varjon kasveja
ja valon kasveja,
kesäkukkia ja perennoja,
helppoja yksilöitä ja vaikeita tapauksia.


Ikävin kasvi puutarhassani on katkeruuden juuri,
joka yrittää nostaa päätään säännöllisin väliajoin. Sen kanssa on oltava hyvin tarkkana, sillä jos se valtaa alaa, on pian koko kaunis puutarha tuhoutunut.
Omassa elämässäni olen tavannut katkeria kasveja, joiden lähellä ei kukaan halua olla. Koko kasvin olemus on luotaan pois työntävä ja myrkky, jota se levittää ympärilleen tappaa lopulta itse kasvinkin! Kitketään siis katkerat juurakot pois puutarhasta ja suojellaan muita kasveja sen vaikutukselta!




Puutarhassa kasvit muodostavat oman pikkuyhteisönsä,
jossa ne parhaimmillaan tukevat toinen toisiaan. Kun toisen kukinta loppuu, aloittaa toinen. Yksin jäänyt kasvi ei saa suojaa toisista vaan se helposti paahtuu helteessä. Ryhmässä on turvallista tukeutua toisiin, maakin pysyy kosteampana ja rikkaruohot pysyvät kurissa.

Vuosien jälkeen
omaan puutarhaani on jäänyt helppoja lajikkeita,
uskollisia kukkijoita,
jotka eivät säikähdä ihan vähästä.


Puutarhurina ei ole parhaimpia viherpeukaloita,
joten ongelmallisemmat tapaukset ovat vuosien varrella hävinneet.
Katkeria juurakoita vastaan taistelemme, sillä ne eivät tunnu antavan rauhaa pikkupuutarhallamme! Onneksi vuodet ovat opettaneet myös jotain puutarhanhoidon saloista ja sen, että aina on kasveja, jotka eivät viihdy minun puutarhassani. Kukkikoon ne muualla! Kun aikansa yrittää niitä hoivata, ilman tulosta, on parempi luovuttaa.Maailma on täynnä kiitollisiakin kukkijoita, sellaisia lajikkeita,
jotka viihtyvät mainiosti
minunkin hoidossani.





Kiitos teille uskollistakin uskollisimmelle ystävilleni,
jotka olette antaneet oivallisia neuvoja elämän puutarhan hoitoon.
Olette tukeneet helteessä ja viimassa ja antaneet sisua rikkaruohojen kanssa taistelemiseen. Olette antaneet vettä ja ravinteita, kun omat juuret ovat olleet liian väsyneet. Teidän kanssanne on ollut ilo nauttia puutarhan hedelmistä. Olette avanneet silmiäni näkemään kauneutta ja niitä uhkia, jotka ovat puutarhan porteilla valmiina iskemässä aina kun silmä välttää. Kiitos että olette olemassa!

16 kommenttia:

Susa kirjoitti...

Sina kirjoitat todella kauniisti. Tata blogia lukiessa tulee hyva olo:)

Helmi Junika kirjoitti...

Puutarhan hoito on terapeuttista puuhaa... ja ei pidä olettaa, että se ihan itsekseen hoituu. On siinä ne vähemmän mukavatkin puolensa, mutta kun jaksaa hoitaa nekin, voi sitten nauttia puutarhansa kukoistuksesta.

Minulla on jännä tilanne elämässäni: aivan uusi puutarha, jonka yksilöistä ja kokonaisuudesta en vielä mitään tiedä. Siispä herään kevääseen yhdessä sen kanssa....

Uusi puutarha ja uusi elämäntilanne. Onhan se aika kutkuttavaa, eikö?

Tuo katkeruudenjuuri on kyllä inha kaveri, sitä vastaan joudun minäkin erityisesti taistelemaan. Eihän siitä eroon pääse, se kuuluu osana puutarhaa, mutta jos sen pitää kurissa, niin ei pääse rehevöitymään ja valtaamaan alaa...

magi kirjoitti...

Kiitos Susa:O)
Kiva kuulla, että kirjoitukseni tuottavat hyvää mieltä. Minä iloitsen kun näen kivan pikkukuvasi ilmestyneen kommentoimaan.

magi kirjoitti...

Helmi Junika! Todella kutkuttavaa. Iloitsen kanssasi sillä elämänvaiheidesi jälkeen soisin sinulle seesteisiä hetkiä, kauneutta ja hyvää mieltä! Pidetään katkeruuden juuret kurissa, ympärillä on pelottavia esimerkkejä!!!!!

Helmiliina kirjoitti...

Kauniisti kirjoitit taas .. hyvistä, tärkeistä asioista!
Hyviä kukkia elämässä ja puutarhassa on todellakin hyvä vaalia .. ja rikkaruohoa on hyvä kitkeä pois.. :)

ps.. pionien ystävä minäkin.. vaaleanpunaisia ja valkoisia.. ooh. sitä huumaavaa tuoksua! :)

Aurinkoisin terveisin!

Marja Kristiina kirjoitti...

Hieno kirjoitus jälleen kerran! Minun on kerta kaikkiaan ryhdyttävä taistoon oman tilkkuni katkeruuden juuria vastaan, ne ovat vallanneet liikaa alaa. Mutta miten onkin niin hurjan vaikea löytää ja viljellä niitä kauneimpia ja kestävimpiä (vaiko kauneudessaan sittenkin ihan päinvastoin...) kukkia? Tai onko niin, että valikoima on kuitenkin liian suuri eikä sitä oikein edes huomaa, mitä on ihan nenän alla? Miksi ihmeessä ne rumat juurakot on niiiiiin paljon helpompi bongata?

kukkien tuoksua toivottaen
M.K.

jaana kirjoitti...

Kiitos myös itsellesi!
Olet taitavampi puutarhuri kuin uskot olevasi, sillä sinä osaat hoitaa myös muiden puutarhoja!

Hanne kirjoitti...

;0)

arleena kirjoitti...

Kyllä se puutarhanhoito on rentouttavaa ja näin keväällä mieli puhdistuu, kun seuraa kaiken uuden alkua luonnossa.
Elävät kasvit ovat lempeitä ystäviä,
eivät vaadi, vaan antavat voimaa ja iloa.

Wanhatar kirjoitti...

Sinun pitäisi Magi kirjoittaa romaani:) Osaisit varmasti. Aihe tai aihe, niin ihanasti kirjoitat... Mukavaa keskiviikko-iltaa siulle:)

Mari

anu kirjoitti...

Aivan ihana puutarhakirjoitus!

Heidi kirjoitti...

Magi hyvä,

olen ihan sanoton taas kerran kun luin tekstisi. Kaikki sanottu ja niin kauniisti.

Olet helmi.

Heidi
<3

arleena kirjoitti...

Heippa,
on jo kohta keskiyö, mutta piipahdin tänne kertoakseni, että
sinulle on haaste blogissani tai oikeastaan jopa kaksi.

magi kirjoitti...

KIITOS TEILLE KAIKILLE IHANISTA KOMMENTEISTA. NE TODELLAKIN ILAHDUTTAVAT PÄIVÄÄNI! Helmiliina, Marja Kristiina, Jaana, Hanne, Arleena, Wanhatar, Anu ja Heidi! SEKÄ KAIKKI TE MUUT HILJAISET, JOTKA ETTE JÄTÄ VIESTEJÄ PIIPAHDUKSISTANNE!

magi kirjoitti...

KIITOS TEILLE KAIKILLE IHANISTA KOMMENTEISTA. NE TODELLAKIN ILAHDUTTAVAT PÄIVÄÄNI! Helmiliina, Marja Kristiina, Jaana, Hanne, Arleena, Wanhatar, Anu ja Heidi! SEKÄ KAIKKI TE MUUT HILJAISET, JOTKA ETTE JÄTÄ VIESTEJÄ PIIPAHDUKSISTANNE!

lovelyyli kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa piipahtamassa blogissasi.
Ihania kuvia ja tärkeitä juttuja löytyy näköjään täältä... :)
Kyllä on tärkeää oman sisäisen puutarhansa kunnossapito, tätä aihetta olen itsekin miettinyt nyt kevään koittaessa kun ulkoista puutarhaa tulee kuopsuteltua...