perjantai 13. kesäkuuta 2008

Bonjour !!!









Villinä kukkivat unikot levittäytyivät huumaavina mattoina yli kallioiden ja aiheuttivat ihastuneita huokauksia viiden naisen matkatessa pikkuruista serpentiinitietä ylös hurmaavaan kyläämme, jossa olimme majoittuneena. Automme puikkelehti ylöspäin kiljahdusten saattelemana. Paikalliset kaasuttivat hymyillen ohitsemme ja peruuttelivat kuolemaa halveksuen kallioiden reunoille, jotta olisimme päässeet ohittamaan vastaantulijoita. Vastaamme tuli myös lumiaura, joka puhdisti tietä putoilevista irtokivistä. Taloissa oli hurmaavia ikkunaluukkuja, runsaat pelargoniaistutukset ryöppysivät ikkunalaudoilta ja rautaportit olivat takojien taidonnäytteitä!



Aurinko hyväili meitä koko matkamme ajan ensimmäisen päivän sadekuuroja lukuunottamatta. Nautimme runsaasta ranskalaisesta koristeellisuudesta talojen julkisivuissa; patsaista, reliefeistä, rautaporteista, mosaiikeista ja huumaavista tuksuista, joita kukkaköynnökset levittivät ympärilleen. Istuimme katukahviloissa, kiersimme toinen toistaan viehättävimmissä pikkukaupungeissa, jotka tulvivat laventelin tuoksua ja visuaalisia elämyksiä. Kadut olivat täynnä gallerioita


ja museot tarjosivat korkeatasoisia näyttelyitä kuten Matissea ja Miroa...

Junalla matkustimme Monacoon ja istuimme Monte Carlon kasinon edessa Cafe de Parisissa tunteja ihaillen ohi lipuvia luksusautoja ja muodikkaita ihmisiä.



Jalat olivat kovilla ja viiden naisen 25 kenkäparia olivat kovassa käytössä.

Antiikkimarkkinoilla olisin voinut ostaa vaikka kaikki vintage- kankaat mutta tyydyin kahteen tyynyliinaan, joissa oli nimikirjaimeni. Museoista raahasin mukanani pari kirjaa ja vinon pinon kortteja, pojat saivat Ferrari- paitoja ja jalkapallopaitoja sekä ihania vanhoja formulajulisteita. Niitä en ole vielä kuvannut...

Säästöpossu on lähes kuihtunut mutta aion vakaasti kasvattaa sitä, jotta pääsen uudestaan matkalle. Sanat eivät riitä kertomaan sitä kauneutta, jota saimme tuon viikon aikana ammentaa. Sitä paitsi maailma on paljon parempi paikka asua nyt matkamme jälkeen sillä keskustelimme joka ilta pikkutunneille viiden naisen voimin. Kyllä tuli moni asia laitettua järjestykseen. Kiitos teille! Olitte upeaa matkaseuraa ja sain teista elinikäisiä ystäviäni. Kiitos myös teille blogini lukijoille edellisen postauksen kommenteista. Niitä oli kiva lukea taas täällä rakkaassa kotomaassa. Kyllä omassa sängyssä oli makoisaa nukkua ja nähdä unia ranskalaisesta sitruunatortusta, joka oli suussa sulavaa...... Suloista oli myös halia koko vallatonta miesjoukkoani, joita minulla oli kyllä kova ikävä!!!!!



15 kommenttia:

arleena kirjoitti...

Ranskalaiset pikkukylät ja -kaupungit, voiko lomalla enää kauniimpaa olla. Kiitos kuvista ja matkakertomuksesta, oli mukava piipahtaa taas sen kera ihaniin matkamuistoihin - matkakuume kasvaa.

Ruoka ja taide on juuri tuolla hyvää ja sitä on runsaasti.

Mimmimamma kirjoitti...

Ihania lomakuulumisia! Ja mahtavia kuvia. Nuo maisemat...ja miten hienoilla korkeilla paikoilla tuossa yhdessäkin kuvassa taloja siintää...
Varmasti oli unelmareissu,mutta tervetuloa nyt takas tänne suomen kesään. Aurinko paistaa ja vettä sattaa... :)

Mari kirjoitti...

IHANIA kuvia! Varmasti ollut mahtava reissu kertomastasi päätellen;) Mutta koti-ikävää ei voi silti välttää...

Merja K kirjoitti...

Tervetuloa takaisin virkistyneenä ja iloisella mielellä :) Kiva kuulla, että matkanne oli onnistunut! Aurinkoa viikonloppuusi

Mimmi kirjoitti...

Ooh.. ihania lomakuvia! .. ja niin mukavaa kerrontaa.. Teillä oli ihana loma!!
Tervetuloa kotiin.. :)

Susa kirjoitti...

Miten kaunista! :)

Sirkka kirjoitti...

Bonjour!!
Upeat kuvat olet ottanut , tuli niin elävästi mieleeni kun itse olen myös käynyt kyseisissä paikoissa.Kirjoitat niin ihanasti, että enempää en itse voisi siihen mitään lisätä, kuin vain muistoissa taas elän. Jalkapallopaitoja tuli itsekin sieltä kirppareilta pojalleni silloin ostettua..Matkoilla on aina ihana olla, mutta yhtä juhlaa on palata omaan kotiin. Tervetuloa takaisin.

Marja Kristiina kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! Miten ihanalta kuvat näyttävätkään; kyllä tekisi mieli hypätä heti koneeseen *huokaus*

Iloista viikkoa!

Heli kirjoitti...

Huikeita kuvia ja mukava matkakertomus! Kaikin puolin antoisalta ja onnistuneelta kuulostava reissu. 'Oma maa mansikka...'

magi kirjoitti...

Huomenta teille ihanaiset!

Kiitos kommenteistanne. Paluu arkeen on ollut vähän ankea. Vettä sataa loikottaa. Kaipaan todellakin takaisin aurinkoon ja ihaniin maisemiin.Työvelvollisuudet kuitenkin kutsuvat; hääkutsukortit pitää viedä tänään painoon ja lahjakortti on työn alla. Kirjanpidotkin piti laittaa jälleen paikalleen. Sellaista se on yrittäjän arki mutta nautitaan vielä ihanista matkakuvista....

Taru kirjoitti...

Ihanaa kun olet palannut! Lempeää laskeutumista arkeen! Ja kiva kuulla, että loma oli onnistunut - kuvat ovat mahtavia!

Hallatar kirjoitti...

Voi miten suloisia näkymiä!

Jäikö sinne maahan ikävä? =)

magi kirjoitti...

Elisa! Kyllä siellä oli niin paljon kaunista.

Hallatar! Menetin sydämeni pienelle taiteilijakylälle ja sen inspiroivalle ilmapiirille. Sinne kaipaan takaisin. En niinkään Monacon luksusmaisemiin vaikka ne häkellyttävän upeita olivatkin. Nizza on monella tavoin kiehtova kaupunki. Rannat ja vuoret sekä ihmeelinen valo ja upean värinen meri.

Valloittava valkoinen kirjoitti...

Voi mitä kuvia!!! sinulla on ollut ihana matka!

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Mahtava reissu! =)