sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

HUOMENTA

Aurinkoinen viikonloppu vierähti nopeasti ohitse. Matka Helsinkiin oli juuri sitä, mitä tarvitsimme, lepoa, aurinkoa ja leppoisaa liikuskelua kauniissa ympäristössä. Kuinka ruhtinaalliselta yksi päivä ja yksi yö pois kotiympyröistä tuntuukaan. Todellinen keidashetki. Kiitos mummulle ja papalle, että jaksoitte poikien kanssa ja soitte meille tämän yhteisen hetken.

Kotiin palattuani maalasin pakettikorttisarajaa, jonka teen tilauksesta erääseen liikkeeseen. Hetki irtiottoa luovastakin työstä teki hyvää. Maalaaminen sujui joutuisasti.

Yksi lämmin päivä oli tehnyt ihmeitä myös puutarhassa. Perennat puskevat pituutta kohti valoa ja pienet sievät Balkaninvuokot olivat aloittaneet kukintansa. Iloitsen suuresti jokaisesta kasvista, joka sitkeästi nostaa pienen päänsä, vaikka puutarhurina olen laiminlyönyt niiden hoitamisen parina kuluneena kesänä. Pikkulasten äidin voimat eivät ole riittäneet puutarhanhoitoon. Tänä keväänä olen nauttinut jokaisesta auringonsäteestä, lintujen viserryksestä, pihapuiden pullistuvista silmuista, tuoksuista ja tuulenvireestä. Toivon sydämestäni, että se on merkkinä uudesta aikakaudesta, helpommasta ajanjaksosta tällä elämänpolulla.

Kiitos teille kaikille runsaista kommenteista edelliseen postaukseeni. Iloitkaamme yhdessä kevään kiiruhtamisesta takapihoillemme! Kuva on viime kesältä. Eräänä aurinkoisena päivänä....

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla, että viikonloppunne oli kaikin puolin onnistunut! Irtiotto arjesta kannattaa aina. Mukavaa vapun odotusta Sinulle!

Marja Kristiina kirjoitti...

Ihanaa kuulla! Meillä on sama edessä muutaman viikon kuluttua, mutta tiemme kulkee kohti pohjoista Jyväskylään.

Ajatteles, pian sitä saa jo tuntea lämpimän ruohon paljaiden jalkojen alla!

Mukavaa alkanutta viikkoa sinnekin!

arleena kirjoitti...

Juuri tulin levähtämään pihalta kukkapenkkiperkauksen lomasta. Kyllä nyt passaa nauttia lomaviikolla kauniista keväästä, Aika kovaa hommaa tuo penkkien rajaus ja kukkien siirto/perkkaus, joten ymmärrän, että pienten lasten kanssa pihahommat jäävät helposti minimiin.
Mutta kesiä riittää.

Aurinkoa sinnekkin.

Hanne kirjoitti...

Hauska kuulla, että miniloma oli onnistunut. Älä stressaa sen puutarhan kanssa. Teet, minkä ennätät ja nauti keväästä. Hyvää maanantaipäivää!

jaana kirjoitti...

Olipas mukava kuulla, että pikku lomanne oli onnistunut!

Äläkä huoli puutarhasta! Minulla on jo aikuiset lapset, mutta silti puutarha on välillä kuin römppäperän peräpiha! Aina ei vaan jaksa...

Mari kirjoitti...

Ihanan rentouttavalta kuulostaa viikonloppunne;)

Mari

magi kirjoitti...

Mintsumaria!
Irtiottoja sielläkinpäin! Kiva!

Marja Kristiina!
Tuskin maltan odottaa ensimmäisiä sipsutteluja ruohomatolla!

Arleena!
Pirpanoiden kanssa ei oikein voi keskittyä mihinkään kunnolla. Kukkapenkkini kun ovat lähinnä etupihalla ja poikien peuhupiha takapihalla. Pienintä on vielä vahdittava hiekkalaatikolla... Aika aikaansa...

magi kirjoitti...

Hanne ja Jaana!
Kiitos vapauttavista sanoista ja tuo römppäperän peräpiha sai aikaan melkoisen naurunremakan!

Wanhatar! Tsemppiä haasteisiin!

Heidi kirjoitti...

Oih, miten ihanalta tuo teidän viikonloppunne kuulosti <3 irtiotto arjesta ja lapsista tekee kyllä melkein ihmeitä ;)

juu kuule anna puutarhan olla, sinähän maalaat jo ja on noita lapsia, kaikki ajallaan...

Minä innolla odotan kesää ja tuoksua juuri nurmikonleikkuun jälkeen...

Mukavaa alkavaa viikkoa

Heidi
<3